Noituus - 9 442 994 Noitaa roviolle?

9 442 994 NOITAA ROVIOLLE?

Roviolla rangaistiin muistakin rikoksista kuin noituudesta. Tässä usein julkaistussa kuvassa ei polteta noitaa - toisin kuin usein esitetään - vaan uudestikastajiin eli anabaptisteihin kuulunutta ja harhaoppisena pidettyä naista. Piirros on 1600-luvulta, mutta tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle. Kuvalähde: Hekseri og overtro gennem tiderne. Red. William Sievers. København 1941. Kuvan selitys: Gustav Henningsen, Fra heksejagt til heksekult. 1984, 42.

Vahingoittavaa noituutta koskeva oikeudenkäynti saattoi syntyä lähes missä tahansa ja sellainen saattaisi tänäänkin syntyä monissa maissa. Euroopassa ne eivät nykyään johda tuomioihin, sillä tuomioistuimissa ei uskota noituuteen. Tämä uskomusten muutos on ihmiskunnan historiassa tuore - vasta parin vuosisadan ikäinen.

Noitasapatti, toisin kuin ikivanha usko vahingoittavaan noituuteen tai taikojen voimaan, oli vain eurooppalainen ilmiö. Teoria noitasapattiin lentävistä noidista oli aikansa tiedemiesten ja teoreetikkojen luomus, jolla he selittivät sitä, mitä heidän ympärillään tapahtui tai jolla he yrittivät oikeuttaa tekonsa ja toimensa. Joka tapauksessa noitasapattiteoria selitetti syytettyjen oikeudessa esittämät kertomukset niin, että ne sopivat teoriaan ja kirkonmiesten olettamuksiin.

Noitavainot ovat uuden ajan alun ilmiö. Vainot alkoivat orastaa 1400-luvulla, kun noitaoikeudenkäynnit lisääntyivät. Viimeiset suuret vainoaallot hyökyivät 1700-luvulla, mutta yksittäisiä oikeudenkäyntejä on ollut vielä 1900-luvulla. Vaino oli kiihkeimmillään vuosina 1550-1650. Galileo Galilei, joka oli yksi nykyaikaisen tieteen uraanuurtajista, eli vuosina 1564-1642.

Vainot olivat ankarimmat läntisessä Keski-Euroopassa, erityisesti Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa. Yksi historian tunnetuimmista - mutta ei lainkaan merkittävimmistä - vainoista näyteltiin kuitenkin Uudella Mantereella eli nykyisessä USA:ssa. Tämä Salemissa vuonna 1692 käyty oikeudenkäynti on eräs tutkituimmista noitaoikeudenkäynneistä. Syynä on lähinnä se, että se on myöhemmin herättänyt tavatonta kiinnostusta Yhdysvalloissa - jopa niin, että järkevän tutkimuksen teko on ollut vaikeaa.

Noitaoikeudenkäyntien määrää on tavattomasti liioiteltu. Niiden määrää paisuteltiin jo pian vainojen jälkeen, 1700-luvulla. Järkeä korostaneella valistusajalla elänyt F. M. Voltaire uskoi noitia poltetun satoja tuhansia. Eräässä vuonna 1792 ilmestyneessä teoksessa noidat oli laskettu yhden kappaleen tarkkuudella: noitina väitettiin teloitetun kaikkiaan 9 442 994 henkeä! Luku on kokonaan tuulesta temmattu, kuten monet muutkin kauhistellen esitetyt suuret luvut.

Valistusajalla eläneet tutkijat korostivat menneen ajan kauhuja ja esi-isiensä ymmärtämättömyyttä, jotta oman ajan edistys näyttäisi suuremmalta. Tämä ihmiselle ilmeisesti melkein luontainen piirre perustuu siihen, että historian saatossa ihmisen ajatellaan kehittyneen jatkuvasti myös henkisten ominaisuuksiensa ja ymmärryksensä puolesta.

Keskiajalla noitaoikeudenkäyntejä oli vähän. 1970-luvun puolivälissä R. Kieckhefer ja N. Cohn osoittivat - toisistaan riippumatta - että monet kertomukset keskiajan vainoista ovat myöhemmän ajan väärennöksiä. Keskiajalla oikeudenkäynnit olivat usein yläluokan keskinäisiä poliittisia välienselvittelyjä, joissa noitasyytteitä ja julmia tutkintamenetelmiä käytettiin valtataistelussa tai mielipuolisen koston välineenä.

Noitavainoissa syytettiin nykyisten korkeimpien mutta lähdekriittisesti vielä jollain tavalla perusteltujen arvioiden mukaan alle 250 000 ihmistä. Lähes varmasti kuolemaantuomittuja oli paljon vähemmän kuin 50 000, ehkä alle puolet siitä.

Tämäkään ei ole vähän, mutta se on huomattavasti vähemmän kuin monista muista rikoksista annettujen kuolemantuomioiden määrä. Erityisen paljon kuolemantuomioita annettiin perinteisten henkirikosten lisäksi uskontorikoksista, omaisuusrikoksista sekä seksuaalirikoksista. Ruotsista tiedetään, että eläimeen sekaantumisestakin tuomittiin kuolemaan useammin kuin noituudesta.

Uuden ajan alun noitavainot eivät myöskään raakuudessaan tai mielipuolisuudessaan olleet nykyajan kansallisten, poliittisten tai uskonnollisten vainojen veroisia. Etnisistä puhdistuksista, kansanmurhista ja uskonsodista noitavainot erosivat kuitenkin siinä, ettei noitaa ollut helppo tunnistaa ja tuomita. Noitavaino ei ollut ihmisjoukkojen tuhoamista kuten kansanmurhissa, vaan pitkä sarja yksittäisiä oikeudenkäyntejä, joista osa toki ketjuuntui, mutta joista vain osa oli yltyi mielipuolisiksi vainoaalloiksi.

Pitää myös huomata, että vaikka joissakin prosesseissa kaikki laillisen ja rehellisen oikeudenkäynnit vaateet rikottiin, tavallisesti syytteitä käsiteltiin järjestynein ja laillisin muodoin ja syytetyllä oli tilaisuus puolustautua. Monesti voitiin näyttää luotettavasti toteen, että syytetty oli yrittänyt noitua tai taikoa. Kokonaan toinen seikka on se, johtuivat seuraukset maagisista voimista vai yhteensattumista, ja selvää on, että kukaan ei oikeasti lentänyt noitasapattiin - silloinkaan, kun syytetyt tunnustuksissaan matkojaan värikkäästi kuvailivat.

Monin paikoin mistään "vainojen" tunnelmista ei ollut tietoakaan, vaan oikeutta käytiin kovasti riidellen mutta yksittäisinä prosesseina. Sitä paitsi: aikalaiset katsoivat, että noidat vainoavat heitä, eikä päinvastoin!

LÄHTEET: Yleiskuvan osalta, ks. esim. Levack, Brian B., The Witch-hunt in Early Modern Europe. 1987 tai myöh.; Scarre, Geoffrey, Witchcraft and Magic in Sixteenth- and Seventeenth Century Europe. 1987; Muchembled, Robert, Popular Culture and Elite Culture in France 1400-1750. 1985 (1978), 243; Heinsohn, Gunnar & Steiger, Otto, Häxor. 1989, 134 (alkuteos 1985). Eläimeen sekaantumisesta Ruotsissa, ks. Liliequist, Jonas, Brott, synd och straff. Tidelagsbrottet i Sverige (Umeå Universitet). Salemin vainoista ajanmukaisin selvitys on Rosenthal, Bernard, Salem Story (1993).