Leipää ja sirkushuveja

Koululaitoksen toimintaan sotavuodet vaikuttivat selvästi. Suurin osa miesopettajista oli sotapalveluksessa, ja esim. jatkokoulun toiminta oli koko vuoden pysähdyksissä. Keväällä 1942 alkoi oppilasmäärä kouluissa laskea, sillä osa lapsista lähetettiin elintarviketilanteen vuoksi Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin, ja osa siirtolaislapsista palasi takaisin kotiseuduilleen. Lukuvuonna 1941-1942 lykkäystä oppivelvollisuuteen Ruotsiin matkustamista varten myönnettiin 168 lapselle. Sodan vaikutukset näkyivät myös rikostilastoissa: rikosten määrä laski miesten rikollisuuden vähentyessä. Palolaitos ei miesvahvuutta vuonna 1942 lisännyt, sillä pommitusten uhan katsottiin olevan minimissä.

Ruokatilanne vuonna 1942 oli vaikea, mutta jotain positiivistakin löytyi. Maitoa oli saatavilla ja viljan saatavuuskin parantui kun osa syysviljan siemenistä luovutettiin jakeluun. Kuitenkin keskimäärin 17,6 % koulujen oppilaista oli alipainoisia. Maidon kohdalla ongelmaksi muodostui se, ettei maitoa saanut sunnuntaina, ja lauantaina ostettu maito ehti hapantua. Huolimatta kansanhuoltolautakunnan kehotuksesta 27.4.1942, meijeriliikkeet eivät tuotannollisista syistä sunnuntai -aukioloaikoihin suostuneet. Lihatilanne oli huono koko alkuvuoden, mutta parani hieman loppuvuudesta. 15.4.1942 päätettiin aloittaa "halpahintaisen keiton jakelu". Tätä 4 mk/l maksanutta keittoa saivat ostaa vähävaraiset henkilöt ja ruokakunnat, joilla oli esittää todistus varattomuudestaan. Myöhemmin keittoa alettiin antaa myös tietyt maitokortit omaaville lapsille. Keittoa jaettiin 11.5-13.6 välisenä aikana kaikkiaan 93 981 annosta. Koulujen oppilaille jaettiin lisäksi kalanmaksaöljyä niin kauan kun sitä oli saatavissa.

Tamperelaisia lapsia matkalla sotalapsiksi Ruotsiin 14.2.1942. Kuva E.M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Myös vahva aseveliyhdistys piti huolta tamperelaisista. Yhdessä Vapaa huolto -järjestön kanssa asevelijärjestö kehitti huoltorenkaita. Lähes 30 "kodeissakävijää" kiersi katsomassa koteja joissa apua tarvittiin. Tässä työssä merkittävässä asemassa olivat Tampereen Aseveljien Naisten jäsenet. Usko aseveliyhdistyksen apuun oli vahva, sillä kirjeitä tuli paljon: monissa mies rintamalta pyysi apua vaimolleen joka oli kotona lasten kanssa. "Paljon tahdikkuutta sekä ymmärtävää ja osaanottavaa mieltä vaaditaan, ennen kuin kodissakävijäin ja sotalesken tai reserviläisen vaimon välillä syntyy luottamuksellinen suhde".

Aseveliyhdistys järjesti myös tapahtumia kuten itsenäisyyspäivän juhlan, sankarivainajien muistotilaisuuden toukokuussa ja teatterinäytelmiä sotaorvoille ja -leskille sekä erilaisia talkoita. Esimerkkinä voisi mainita "maanantaitalkoot", joihin osallistuva lupasi lahjoittaa joka maanantain ensimmäisen tunnin palkan huoltotoimintaan. Vapaaehtoistyö väheni sodan lopulla, kun valtio antoi enemmän työvelvollisuuteen perustuvia määräyksiä.

Kulttuuria ei sotavuosinakaan unohdettu; vuonna 1942 teattereiden tähtihetkiä olivat Tampereen Teatterissa esitetty "Elinan surma" ja Tampereen Työväen Teatterin 40-vuotisjuhla Kaj Munk –näytäntöineen. Vaikka Kaj Munkin näytelmä ei arvostelijoilta saanut pelkkää kiitosta, kehuja sai varsinkin pappia näytelmässä esittänyt Edvin Laine. Myös taidenäyttelyitä järjestettiin, taulujaan saivat esille mm. Antti Saarela, Kalle Lehtomäki ja Aili Elfsbacka. Sodasta johtuen taidenäyttelykausi alkoi syksyllä varsin myöhään. Myös osa taiteilijoista oli rintamalla.