Tamperelaiset lapualaisten matkassa vuonna 1930

Pohjois-Hämeen pataljoonan komentaja, jääkärikapteeni I. Hyppölä (oik.) ja varakomentaja jääkärikapteeni Polon lähdössä Pyynikintorilta kohti Helsinkiä. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Heinäkuun alkupuolella vuonna 1930 Suomessa toteutettiin sen aikaisen oikeistoradikalismin suurin voimannäyttö: talonpoikaismarssi Helsinkiin. Marssin taustalla oli oikeiston huoli kommunismin vaarasta, joka heidän mukaansa uhkasi Suomen hyvinvointia. Tämä tulee selvästi ilmi Lapuan valtuuskunnan kiertokirjeessä, joka luettiin Helsinkiin lähtijöille ennen matkan alkua. Viestinä oli, että Suomen talonpojat marssivat Helsinkiin ilmoittaakseen vakaasti, että kommunismi on kitkettävä pois Suomesta. Kolmekymmentäluvun Eurooppalaisessa oikeistolaisliikkeessä samantyypisiä kollektiivisen voiman osoituksia oli jo nähty Italiassa, jossa Benito Mussolinin mustapaidat marssivat Roomaan vuonna 1922. Suomessa oli tarkoitus lapuanliikkeen johdolla kokoontua Helsingin Senaatintorille, aivan kuten oli tehty vuoden 1918 sodan päättyessä. Vuoden 1918 voittajat palasivat siis näyttämään mahtinsa vanhalle viholliselle.

Tampereella, jossa työläisten osuus asukkaista oli suuri, oikeistolaisuus ei saanut samanlaista kansansuosiota kuin esimerkiksi lapuanliikkeen ydinalueilla Etelä-Pohjanmaalla. Vasemmistolaiset puolueet olivat Tampereella 1920- ja 1930-luvuilla enemmistönä kunnallisvaltuustossa, mikä oli harvinaista tuon ajan Suomessa. Esimerkiksi vuoden 1928 kunnallisvaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 61.4 prosentin ääniosuuden porvareiden jäädessä 38.6 prosenttiin. Vuonna 1930 vastaavat luvut olivat 60.7 % ja 39.3%. Tampereen punaisuudesta huolimatta myös siellä oli oikeistolaista liikehdintää vuonna 1930, jonka vaikutuksesta lähdettiin Helsinkiin marssimaan.

Aamulehti oli perinteisesti ollut Kokoomuspuolueen äänenkannattaja, ja tämä luonnollisesti näkyi tavassa, jolla talonpoikaismarssia uutisoitiin. Lehdessä marssi nähtiin isänmaallisten talonpoikien kokoontumisena, joka pyrki "maanpetoksellisen kommunismin juurittamiseksi pois valtakunnasta ja kansan elämästä". Tampereen sosiaalidemokraattinen lehti Kansan Lehti uutisoi marssin aivan toisenlaisin äänenpainoin. Siinä marssia ei nähty tiedostavien isänmaallisten miesten kokoontumisena vaan "puutteellisen yhteiskunnallisen tietoisuuden omaavien" ja "yhteiskunnallisesti alkukantaisissa olosuhteissa elävien" köyhien talonpoikien marssina.

Autot kokoontuvat Pyynikintorilla ennen lähtöä kohti Helsinkiä. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereen alueelta kootun Pohjois-Hämeen talonpoikaispataljoonan pääjoukko kokoontui sunnuntaiaamuna 6. heinäkuuta Pyynikintorille, josta oli tarkoitus lähteä Helsinkiin. Neljäkymmentäkolme autoa oli varattu kuljettamaan ne 150 miestä, jotka oli valittu lähtemään marssille vastustamaan kommunismin uhkaa. Matkaan lähdettiin aurinkoisessa säässä kello 9.15, ja katujen varsille oli saapunut runsaasti ihmisiä katselemaan kulkueen lähtöä. Autokolonna kulki kaupungin läpi paraativauhtia autojen seuratessa säädetyn välimatkan päässä toisistaan.

Matkalle lähteneet miehet olivat saaneet tarkat ohjeet, joita tuli noudattaa matkan aikana. Jokainen lähtijä oli saanut vasempaan käsivarteensa Lapuan vaakunalla varustetun sinimustan nauhan, joka oli merkkinä osallistumisesta. Kaikkien oli noudatettava sotilaallista kuria ja järjestystä. Alkoholin käyttö oli kielletty kuten myös kaikenlaisen vahingon tekeminen. Helsingissä marssioiden liikkumista oli rajoitettu, eikä esimerkiksi Pitkänsillan eteläpuolelle työläisten asuttamille alueille, kuten Sörnäisiin, saanut mennä. Kaikki oli siis hyvin organisoitua ja järjestelmällistä aivan kuten oikeistoradikalismin syntyalueilla Italiassa ja Saksassa.

Autokolonna Kangasalan kirkolla. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereelta lähdettyä talonpoikaismarssille matkaavien autojen letka kasvoi tasaisesti. Messukylän kirkolla jonoon liittyivät ensimmäiset lisäjoukot, ja Helsinkiin tultaessa autojen yhteismäärä oli jo noin 500. Jääkärikapteeni I. Hyppölän johtama Pohjois-Hämeen talonpoikaispataljoona käsitti kokonaisuudessaan 180 autoa, kolme moottoripyörää sekä yhteensä 710 miestä. Matkan aikana oli taajamien ulkopuolellekin kerääntynyt ihmisiä katselemaan marssille menijöiden letkaa. Helsinkiin Kampin kasarmeille saavuttiin sunnuntai iltana kello 20.00 tienoilla, josta osallistujat menivät pataljoonittain majapaikkoihinsa. Tamperelaiset yöpyivät Suomalaisella lyseolla, johon lotat olivat järjestäneet myös ruokailun.

Seuraavana päivänä, maanantaina 7. heinäkuuta 1930, oli vuorossa matkan huipentuma eli talonpoikaismarssi. Aamukahdeksalta tarjotun aamupalan jälkeen valmistauduttiin Pallokentällä pidettävään juhlaan, jonne talonpojat marssivat majapaikoistaan. 12000 marssille osallistuneen lisäksi paikalle oli saapunut noin 10000 katselijaa, jotka kuumassa auringonpaisteessa näkivät Suomen lipuin koristellun alueen, jossa marssille osallistujat seurasivat järjestettyä ohjelmaa. Juhla alkoi Nuijamiesten marssilla, jonka jälken kuultiin rovasti K. R. Kareksen pitämä voimakkaasti kommunisminvastainen juhlapuhe. Tämän jälkeen puheenvuoron sai tohtori Danielsson, joka piti ruotsinkielisen juhlapuheen kuulijoille. Juhla päättyi Vihtori Kosolan kohottamaan kolminkertaiseen eläköönhuutoon Suomen kunniaksi, jonka jälkeen hänet vielä kannettiin kunniasaatossa kentän ympäri.

Pallokentältä lähdettiin sotilaallisessa järjestyksessä kaupunkia kohden, ja katujen varsille oli kerääntynyt ihmisten joukko marssia seuraamaan. Reitti kulki rakenteilla olevan eduskuntatalon ohi Fredrikinkadulle, josta käännyttiin Bulevardille. Marssijat sivuuttivat Vanhan kirkkopuiston, jossa marssijoista valittu lähetystö laski seppeleet suomalaisten, saksalaisten sekä Viron sodassa kaatuneiden sankarihaudoille. Kello 14 jälkeen marssijat saapuivat Esplanadin suunnalta Senaatintorille, jossa tasavallan korkein johto, presidentti Relander, pääministeri Svinhufvud sekä kenraali Mannerheim, oli torilla vastaanottamassa talonpoikaisten paraatia. Heidän rinnallaan seisoi lapuanliikkeen keulakuva Vihtori Kosola.

Vihtori Kosola puhuu Senaatintorilla. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Puheessaan Senaatintorilla Kosola korosti, että sodan perintö oli menetetty, ja vuonna 1918 lyöty vihollinen oli jälleen noussut uhkaamaan suomalaisten vapautta. Tämän uhan vuoksi lapualaiset olivat edellisen vuoden marraskuussa väkivalloin keskeyttäneet kommunistisen nuorisoliiton haastejuhlat Lapualla. Kosolan sanoin: "punaisten paitojen repeillessä tunsimme me, että nyt on lähdettävä ja kuljettava tie loppuun." Vapauden turvaamiseksi oli saatava lainsäädäntö, joka rajoittaisi kommunistien toimintaa Suomessa. Se toteutuikin Suomessa seuraavana syksynä, kun eduskunta hyväksyi kommunistien toimintaa kriminalisoivat lait. Ennen lakien hyväksymistä presidentin oli kuitenkin täytynyt hajoittaa eduskunta, ja lokakuussa järjestetyissä vaaleissa äänioikeus oli evätty noin 20000 henkilöltä.

Seuraavaksi puhunut presidentti Relander myötäili puheessaan Lapuan liikkeen asiaa. Tulee muistaa, että kahdesta eri poliittisesta voimatekijästä johtuen poliittinen tilanne Suomessa kesällä 1930 oli varsin epävakaalla pohjalla. Lapualaisten väkivaltainen terrori kyydityksineen oli huipussaan kesäkuun lopulla 1930. Heinäkuun 5. päivänä Lapuan liikkeen jäsenet olivat tunkeutuneet perustuslakivaliokunnan kokoukseen ja vieneet mukanaan kaksi kommunistikansanedustajaa. Tässä tilanteessa, jossa Lapuan liike pystyi rikollisin toimin ajamaan asiaansa, hallitus ei välttämättä ollut vallaltaan voimakkaampi kuin Lapuan liike kannattajineen. Relander ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa puhettaan kantaa kommunistien vastaisten lakien säätämiseen, joita Vihtori Kosola oli puheessaan painokkaasti vaatinut. Presidentti tyytyi tunnustamaan talonpoikien olevan isänmaan asialla, ja hän toivoi syntyneen kansanliikkeen auttavan sisäisesti sekä ulkoisesti vahvan valtion muodostumista.

Marssijat Senaatintorilla. Kuva: E.M.Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Aamulehti nosti talonpoikaismarssin sekä vaikuttavuudessaan että historiallisessa merkityksessään tärkeimpien tapahtumien joukkoon Suomessa. Lehden mukaan 6.12.1917 oli ollut itsenäistymisen ja P.E. Svinhufvudin päivä, 16.5.1918 oli ollut isänmaan vapauden sekä Gustaf Mannerheimin päivä. 7.7.1930 oli suomalaisen talonpojan ja Vihtori Kosolan päivä. Molemmat olivat tulleet Helsinkiin "viittaamaan sen tien, mitä myöten Suomen kansan oli kuljettava, jotta se vapaus, mikä edellisten päivien tekojen avulla oli hankittu, voidaan edelleen säilyttää..." Aamulehden poliittinen kanta tulee tässä selkeästi esille. Kokoomuksen äänenkannattajana sen uutisointi poikkesi suuresti Kansan Lehden artikkeleista, joissa talonpoikaismarssia uutisoitiin kriittisempään sävyyn.

Marssi sujui kokonaisuudessaan rauhallisesti ilman välikohtauksia, vaikka Helsingissä vallitsikin Kansan Lehden kirjeenvaihtajan mukaan "jännittynyt ja hermostunut mieliala". Aamulehden mukaan päivä oli juhlallinen ja ennen kaikkea isänmaallinen, ja "monissa taloissa liehui siniristi, vaikkeikaan aivan niin useissa kuin olisi toivonut". Tämä pieni lipsahdus Aamulehdessä osoittaa, että koko Suomen kansa ei ollutkaan talonpoikaismarssin takana.