Teksti: Annamaria Hirvonen
Tamperelaisten suhtautuminen helmikuun manifestiin ja suuren adressin kerääminen
Helmikuun manifesti julkaistiin 15.2.1899. Suomalaiset säädyt pelkäsivät, että manifestin myötä mikä tahansa laki voitaisiin katsoa yleisvaltakunnalliseksi ja näin ollen siirtää pois suomalaisten päätösvallasta. Vaikka manifestin sisältö ei todellisuudessa tarkoittanut Suomen täydellistä venäläistämistä, oli kansalaisten yleinen mieliala epäuskoinen ja pettynyt. Suomalaisten uskomus oli, että keisari Nikolai II:sta oli johdettu harhaan, eikä manifesti vastannut keisarin aitoa katsomustapaa Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Suuren adressin tarkoituksena olikin saada Nikolai II ymmärtämään manifestin oikea luonne ja sen ristiriitainen sisältö Suomen lakien kanssa.
 |
Venäjän keisari Nikolai II ja Aleksandra Feodorovna. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto. |
Tampereella manifestiin suhtauduttiin samankaltaisesti kuin muuallakin maassa. Julkinen mielipide oli jyrkästi helmikuun manifestin aiheuttamia toimenpiteitä vastaan. Tämä ilmeni etenkin tamperelaisten lehtien palstoilla ennen sensuurin kiristymisen vaikutuksia. Suomalaisen puolueen lehdet Tampereen Sanomat ja Aamulehti reagoivat molemmat voimakkaasti manifestin julistamiseen. Tampereen Sanomat julisti "lain vieraan muodon saapuneen maahamme." Vähän maltillisempi Aamulehti taas lainaili ahkerasti Päivälehden perustuslaillisia kirjoituksia, joissa ruodittiin kovin sanoin Suomea kohdannutta oikeudenloukkausta. Vaikka suomalaisen puolueen sisällä suuren adressin keruuseen suhtauduttiin aluksi varovaisesti, puoleen "paikallisjärjestön" Suomalaisen Klubin jäsenistä peräti 67% allekirjoitti adressin.
Myös Tampereen Työväenyhdistys ja sen äänenkannattaja Kansan Lehti ilmaisivat huolensa maan olojen puolesta. Esimerkiksi Työväenyhdistyksen johtokunnan kokouksessa varapuheenjohtaja A. Fihlman "tulkitsi sitä vakavata tilaa, mikä kansamme mieliä masentaa kehottaen samalla sitkeään kestävyyteen, kunnes kaikki hyväksi muuttuvat." Työväestön vastustus sortotoimia kohtaan näkyi myös suuren adressin kohdalla; kolme neljäsosaa adressin allekirjoittaneista tamperelaisista kuului työväestöön. Linjan ei voida kuitenkaan sanoa olleen täysin yhtenäinen, sillä hajaääniäkin ilmeni. Esimerkiksi Matti Kurikka ilmaisi Työmies-lehdessä vastustuksensa adressin keruusta, mikä vaikutti mahdollisesti heikommassa asemassa olevan työläisväestön mielipiteeseen Tampereellakin.
Suuren adressin kerääminen toi suomalaiset yhteen ennen näkemättömällä tavalla, vaikka adressi ei tuonutkaan tavoiteltua tulosta. Voidaankin puhua ensimmäistä kertaa kansan yleisestä mielipiteestä Suomen historiassa, vaikkakin esimerkiksi torpparien osallistuminen adressiin oli heikkoa. Monelle torpparille adressin allekirjoittamatta jättäminen oli tietoinen valinta olla sekaantumatta valtaapitävien sisäiseen välienselvittelyyn. Toisaalta myös keräyksen organisoinnin puutteet vaikuttivat osaltaan rahvaan vähäiseen osallistumiseen. Adressin keräämisen voidaankin nähdä olleen nimenomaan säätyläisten järjestämä tapahtuma.
Tampereella adressi kerättiin 5.-11.3.1899 ja allekirjoittaneita oli lopulta yhteensä 8958 (koko kaupungissa väestöä asui noin 34 000, joista kirjoitustaitoisia oli vajaat 19 000). Kun tamperelaisten osallistumisaktiviteettia vertaa muihin kuntiin, näyttää adressin allekirjoittaminen olleen keskimääräistä vilkkaampaa. Tähän yhtenä tärkeänä syynä oli tehtaiden työntekijöiden suuri osallistumisprosentti. Tehtaiden sisällä nimikirjoituksia oli helppo saada kokoon. Sen sijaan ulkotyöläisten osuus allekirjoittaneista jäi paljon pienemmäksi kuin tehdastyöläisten. Myös naiset saivat kirjoittaa adressiin ja Tampereella naiset olivatkin allekirjoittaneiden enemmistönä.
Lähteet:
Virtanen, Teuvo 1969: Tamperelaisten Venäjän-poliittinen mielipidekehitys vuosina 1899 ja 1901 kirjoitettujen vastalauseadressien valossa. Progradu, Tampereen historiatieteen laitos.
Suodenjoki, Sami & Peltola, Jarmo 2007: Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Luokka, liike ja yhteiskunta 1880-1918. Tampere University Press ja tekijät.
|
