Teksti Maria Silander
Tampereen Verkatehdas
Sotavuodet olivat työntäyteistä aikaa Verkatehtaalle, mutta eivät kovinkaan tuottoisia rahallisesti. Verkatehdas keskittyi puolustuslaitokselle menevien tuotteiden valmistukseen. Kuten moni muukin, se joutui vaihtamaan ulkomaisen villan ja puuvillan kotimaisiin
villoihin ja lumppuihin sekä ulkomaisiin keinokuituihin.
Kutomon konekannasta oli ajoittain jopa kolmannes valjastettu korviketuotantoon, esimerkiksi
paperikudoksen valmistukseen.
Pulaa oli työvoimasta, polttoaineesta ja raaka-aineesta. Raaka-aineen
puutteesta ja saatujen raaka-aineiden huonoudesta kärsi pahimmin
konehuopaosasto. Osastolla tehtiinkin pitkään vain yhtä työvuoroa, välillä
muutamaa kutomakonetta jouduttiin seisottamaankin.
|
Diplomi-insinööri Sylvi Järvinen tutkimustyössä Verkatehtaan laboratoriossa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
|
Konehankinnat saivat näin ollen odottaa
ja pitkään pohdittu uudisrakennushanke raukesi. Työvoiman puute hieman hellitti 1944 muun muassa maahan siirrettyjen inkeriläisten ansiosta. Varsinaisesti ongelma ratkesi kuitenkin vasta
rintamalta palaavien reserviläisten ja nostomiesten tullessa.
Sota loppui, rajoitukset jäivät
Kauppasuhteiden uusiminen oli sodan jälkeen hidasta. Tuotantoa hidasti koneiden
vanhanaikaisuus, uusia koneita pystyttiin ostamaan vain vähän valuuttapulan
vuoksi. Suurimmassa osassa maailmaa oli sodan jälkeisinä vuosia monenlaisia
rajoituksia kaupankäyntiä vaikeuttamassa. Valuuttaolot ja rahatilanne
vakiintuivat hitaasti. Säännöstelytalouden purkaminen kesti odotettua
pidempään, villateollisuudella kaikkein pisimpään.
Rationalisointitoimenpiteillä Verkatehdas saavutti sotaa edeltäneen
tuotantotason nopeasti, jo vuosien 1946 ja 1947 vaihteessa. Kaiken kaikkiaan
villateollisuuden tuotanto kasvoi kuitenkin sodan jälkeen hitaammin kuin muilla
teollisuuden aloilla, syinä muun muassa tekokuitujen sekä trikoon kasvava
suosio. Verkatehdas ja muut yritykset yrittivät vedota valtiovaltaan ulkomaisen
tuonnin estämiseksi ja valuuttavarojen ohjaamiseksi raaka-aineisiin.
Valtiovalta piti kuitenkin sotakorvausteollisuusalojen kehittämistä tärkeämpänä
kuin esimerkiksi villateollisuuden kilpailukyvyn parantamista. SAK:kin piti
villateollisuutta niin vähäpätöisenä teollisuudenhaarana, että ei masinoinut
lakkouhkaa tai pistelakkoja sinne päin vastoin kuin esimerkiksi
metalliteollisuuteen.
Vuonna 1945 ja jälleen 1947 valtiovalta määräsi palkkoja nostettaviksi. Vuonna
1945 Verkatehtaan palkkaus- ja eläkemonot kohosivat kaiken kaikkiaan 141
prosenttia. Vuonna 1947 palkat nousivat ensin noin 30 prosenttia ja sitten
vielä 46 prosenttia. Samaan aikaan myös hinnat nousivat, joskaan korotukset
eivät vastanneet täysin kohonneita kustannuksia. Tämä oli Verkatehtaalle
raskasta ja sen oli lähes mahdotonta irrottaa pääomaa investointeihin.
Raaka-aineiden saannin epävarmuus ei antanut mahdollisuuksia tuotannon
tehokkaaseen suunnitteluun, ja niin kustannukset nousivat ja jakelu häiriintyi.
Konehuopaosastolla raaka-aineita kuitenkin saatiin säännöllisesti.
Konehuopaosasto voitiin pitää työnteossa koko vuoden yhdessä tai kahdessa
vuorossa.
Työskentelyä rullauskoneen ääressä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Tampereen Verkatehtaassa oli 1950-luvun alussa noin 700 työntekijää. Tehdas
valmisti vuodessa noin 350 000 metriä miesten villaista pukukangasta sekä 150
000 kiloa paperitehtaiden koneissa käytettäviä puristinhuopia, joista tuli pian
tehtaan päätuote pukukankaiden menekkiongelmien vuoksi.
Konehuopiin erikoistuminen
Villateollisuuden tuotantorajoituksien poistuessa vuonna 1954 kilpailu kiristyi
kotimarkkinoilla. Kun hinnat lähtivät laskuun ja myynti takkuili, viennin
aloittaminen tuli ajankohtaiseksi. Konehuopatuotannolla huomattiin olevan
parhaat vientimahdollisuudet. Konehuopien vienti alkoi 1958, ensimmäiset
kohdemaat olivat Ruotsi ja Norja. Ruotsin vienti veti niin hyvin, että maahan
perustettiin tytäryhtiö 1960-luvun alkupuolella. Konehuopatuotannossa koettiin
huippuvuosia. Samaan aikaan raskaiden villakankaiden tuotanto laski vuosi
vuodelta. Sen ja toisaalta villakangastuotannon synkkenevien näkymien vuoksi
Verkatehdas päätti supistaa muuta tuotantoaan ja keskittyä yhä enemmän
selluloosa-, paperi- ja kartonkikonehuopien tuotantoon. Yritys oli valmistanut
paperikoneille huopia.
Samaan aikaan villateollisuus alkoi alan vaikeuksien vuoksi tunnustella
yhteistyömahdollisuuksia. Suuria yhteisiä ongelmia olivat alan ylituotanto sekä
ulkomaisen viennin lisääntyminen. Ylituotannosta uskottiin pääsevän pois vain
myyntikiintiöitä määräämällä. Pitkällisen yrityksen jälkeen vuonna 1959
perustivat alan suurimmat yritykset Villayhtymä Oy:n. Verkatehdas jäi
yhteenliittymän ulkopuolelle, supisti villakangastuotantoaan ja keskittyi
konehuopiin, joita se oli valmistanut jo vuodesta 1882. Entisistä
sivutuotteista tuli yrityksen olemassaolon ehto.
|