Linnoitustöihin Helsinkiin

Koko syksyn jatkuneelle työttömyydelle löytyi lopulta helpotusta Tampereen ulkopuolelta. Helsingin ympäristössä aloitettiin linnoitustyöt syksyllä 1914 ja sikäläiseltä työnvälitystoimistolta tilattiin joulukuun alussa näihin töihin 10 500 miestä. Koska Helsingistä ei saatu riittävästi työläisiä, päätettiin väkeä ottaa lisää muiden kaupunkien työnvälitystoimistojen kautta. Töihin kelpasivat kaikki 18 ikävuodesta aina naisiin ja vanhoihin miehiin asti.

Tampereelta ilmaantui runsaasti halukkaita lähtemään töihin Helsingin ympäristöön. Osalla oli kuitenkin ongelmia saada pitkän työttömyyden jälkeen kokoon matkarahoja, ja tästä syystä he pyysivät että työnvälitystoimisto antaisi heille matkarahat takaisinmaksuvelvollisuudella. Tähän toimisto katsoi parhaaksi suostua, koska näytti mahdolliselta päästä tämän kautta eroon työttömyydestä. Lähes 200 tamperelaista suuntasikin näillä varoilla työmaille etupäässä Helsinkiin, ja lisäksi saman verran teki matkan omin varoin.

Miesten kohdalla pahin työttömyys voitettiin paitsi tätä kautta, myös Venäjältä teollisuudelle saapuneiden tilausten myötä. Varsinkin kutoma- ja jalkinetehtaat sekä kone- ja kemiallinen teollisuus saivat Venäjän tilauksista runsaasti töitä. Parantuneiden olosuhteiden myötä oli työnvälitystoimistossa työttömiä maaliskuun 1915 lopussa enää 67. Tämä määrä katsottiin jo täysin normaaliksi parempinakin työaikoina, ja siitä syystä kaupunginvaltuusto tuolloin katsoi, että sillä ei ollut mitään syytä enää ryhtyä mihinkään erityisiin toimenpiteisiin työttömyyden torjumiseksi.

Mutta, miten kävikään kaupungille noiden työttömille myönnettyjen matkarahojen takaisin perinnän kanssa? Työttömien mukaan Helsinkiin ylimääräinen johtokunta oli lähettänyt asiamiehen, jonka tehtävänä oli opastaa matkalaisia asunnon etsinnässä sekä palkkapäivän tullen kerätä takaisin matkarahat. Asiamiehen työ oli kuitenkin alusta alkaen hankalaa, oikeastaan mahdotonta. Linnoitustyömaat olivat hajallaan ympäri Helsinkiä ja meren saaria, eikä niillä saaneet asiaan kuulumattomat edes liikkua. Lisäksi työmiehet olivat haluttomia maksamaan matkarahoja takaisin, varsinkin kun saivat kuulla muulta paikkakunnalta matkustetun kunnan laskuun. Myönnetyistä vajaasta 1200 markasta ainoastaan 145 markkaa saatiin perittyä takaisin. Loput asiamiespalkkioineen ja muine kuluineen jäivät kaupungin tappioksi.