Tavara liikkuu vesitse

Tampereelle vesitse suuntautunut tavaraliikenne oli moninaista. Elintarvikkeet ja eläimet toimitettiin Tampereelle lähinnä matkustaja-aluksissa rahtitavarana. Halot kuljetettiin hinaajien vetämissä proomuissa ja tervahöyryissä. On pantava merkille, että tervahöyryjä oli Tampereen ympäristössä suhteellisen vähän, ainakin jos verrataan Saimaan tavaraliikenteeseen. Halot toimitettiin Mustaanlahteen ja suoraan tehtaiden laitureihin. Osa maidoista meni ilmeisesti tamperelaisiin meijereihin ja osa myytiin, kuten muutkin elintarvikkeet Mustanlahden sataman torilla ja mahdollisesti myös kaupungin muilla toreilla.

Tampereen sahat olivat joko lopettaneet toimintansa tai ainakin vähentäneet toimintaa jo ennen ajanjaksoa, joten Tampereen rakennustyömailla tarvitut hirret, laudat ja lankut toimitettiin pitkälti kaupunkia ympäröivältä maaseudulta. Sahatavara, ainakin vientiin mennyt toimitettiin Naistenlahden satamaan, mistä alkoi matka Porin ja Rauman satamiin. Tyhjät proomut lastattiin Tampereella rakennustarvikkeilla, öljyllä ja bensiinillä. Erityisesti aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä proomuilla kuljetettiin Kuruun, Ruovedelle ja Virroille runsaasti maaseudun ihmisten tarvitsemia tavaroita.

1930-luvun kansainvälinen lamakausi jätti luonnollisesti jälkensä myös Näsijärven tavaraliikenteeseen. Vuonna 1929 todettiin, että alku- ja keskikesällä tavaraa kuljetettiin keskinkertaisen vilkkaasti, "mutta kesän loppupuoliskolla alkoi tavarain laivaus huomattavasti hiljentyä", varsinkin sahatun puutavaran ja polttopuiden osalta, "tyrehtyen vähitellen olemattomiin". Jo syys-lokakuulla useimmat lastilaivat lopettivat toimintansa. Akuutteja syitä tavaraliikenteen vaihteluihin saattoi löytyä myös pienemmistä suhdannevaihteluista ja lakoista. Vuonna 1938 satamakonttorin kertomuksessa todettiin:

Ainoastaan harvoilla edellämainituista aluksista riitti laivausta koko kesäksi. Toisilta se loppui jo puolikesästä, toisilta varhain syyskesällä. Tämä johtui siitä, että sahatun puutavaran määrä jäi 5000 standarttia ja sahatukkien 321 000 kappaletta pienemmäksi kuin edellisenä kesänä. Tähän taas oli syynä epävakaiset olot ja siitä johtuneet huonot puutavaramarkkinat ulkomailla, sekä osittain myöskin Tampereella vallinnut satamatyölakko, josta johtui, että osa sahatusta puutavarasta laivattiin Vilppulan kautta.

Tavaraliikenteessä vesikuljetusten tärkeä rooli säilyi pidempään kuin matkustajaliikenteessä. Aivan samalla tavoin kuin matkustajaliikenteenkin osalta, tavaraliikenne vähentyi ensin Pyhäjärven eli alasataman puolella. Pyhäjärven puolella oli vähemmän vesikuljetusten varassa olevia tehtaita kuin Näsijärven puolella ja Pyhäjärven sahakin lopetti proomukuljetuksensa Pyhäjärvellä vuonna 1936. Lyhyt matka Tampereen rautatieasemalle helpotti ratkaisua. Tampereen pohjoispuolella maantiet olivat ehkä huonommassa kunnossa ja kaupungin vaikutusalue pohjoisessa laajempi, minkä vuoksi tavaraa kuljetettiin Näsijärvellä kauemmin kuin Pyhäjärvellä. Hinaajien ja proomujen määrä kertoo kehityksestä:

Näsijärven ja Pyhäjärven hinaajat, tervahöyryt ja lastiproomut 1918-1940

Varppialukset on laskettu hinaajiin. Vuonna 1938 annetut tiedot myös Ylöjärvellä Lielahdessa toimineen J.W. Enqvistin paperimassatehtaasta poistettu Näsijärven lukemista. Kyseisenä vuotena Enqvistillä oli liikenteessä 28 proomua ja kolme varppialusta.

Vaikka hinaajat vetivät vielä 1930-luvun lopulla proomuja Näsijärvellä. Muualla maassa - ja siitä Pyhäjärven kehitys itse asiassa kertoikin - muutos oli kuitenkin jo alkanut. Vuonna 1938 Turun ja Vaasan polttopuukuljetuksista hoidettiin autoilla jo kolmannes. Vaasaan ja Helsinkiin menevästä polttopuusta yli puolet ja Turkuun lähes kolmannes meni rautateitse. Vesitse näiden rannikkokaupunkien polttopuista kuljetettiin jo vähemmän kuin puolet: Helsinkiin 44 %, Turkuun 33 % ja Vaasaan 12 %. Kaksi kolmesta Tampereelle kuljetetusta polttopuukuutiosta kuljetettiin proomuissa ja viidennes rautateitse. Yksi kymmenysosa - ilmeisesti aivan Tampereen lähistöltä - tuotiin kuorma-auton lavalla.

Metsäteollisuuden raaka-aine kuljetettiin tuotantolaitoksille kuitenkin koko maassa vielä 75-prosenttisesti uittamalla. Kiskoja pitkin kuljetettiin 16 % ja autojen lavoilla 10 % puusta. Hevoskuljetusten osuus oli 2 prosenttia. Auton käyttö yleistyi nopeiten sahoilla sekä sellaisilla tuotantolaitoksilla, jotka käyttivät lehtipuuta raaka-aineenaan. Lehtipuu vettyi havupuuta nopeammin uitettaessa, jolloin uittohävikki saattoi nousta liian suureksi. Kokemäenjoen vesistöalue oli niiden alueiden joukossa, joilla autokuljetukset yleistyivät ensiksi. Etelä-Suomessa puut hankittiin yleensä pienemmältä alueelta ja samalla alueella oli myös tihein maantieverkko. Nämä tekijät suosivat autokuljetuksiin siirtymistä.

Vesiteitse kuljettamisen työvoimakustannukset olivat vielä 30-luvulla siksi edulliset, että ainakin Näsijärvellä kannatti vielä 1930-luvulla kuljettaa tavaraa vesitse, ja varsinkin uittamalla. Tästä kertoo osaltaan varppausalusten yleistyminen ja hinaajien määrän pysyminen suurin piirtein ennallaan, vaikka proomujen määrä laskikin.