Puhelinliikenteen uudelleenjärjestely

Telefooni Oy:stä TPO:hon

"Ihmistä ei liene luotu erakoksi, koska hän, ainakin kehittyneemmässä olotilassa, näyttää aina pyrkineen toisten kanssa keskinäiseen kosketukseen, vieläpä pelänneen eristäytymistäkin…" - ote J.K. Laurilan johdanto-luvusta Tampereen Puhelinlaitos 1882-1931 -kirjassa.

Tampereen paikallista puhelinliikennettä oli ennen vuotta 1920 hoitanut Tampereen Telefooni Oy. Sitä johdettiin liikeyritysmäisesti ja monopoliasemassa se myös oli ilmeisen tuottoisa omistajilleen. Telefooni Oy:n laitekanta alkoi kuitenkin 1920-luvun lähestyessä olla vanhanaikaista ja aiheutti asiakkaiden valituksia. Uskottiinko sentraalisantrojen sitten kuuntelevan puheluita vai mistä valitukset johtuivat, mutta puhelunvälityksen automatisointi olisi kuitenkin vaatinut oman uuden toimitalon rakentamista. Telefooni Oy olikin hankkinut ison kiinteistön Hämeenkadun varrelta, mutta päätti 1918 myydä sen pois helsinkiläiselle yhtymälle. Samaan aikaan myös Telefooni Oy:n osake-enemmistö keskittyi Rudolf Winterin kuolinpesälle ja pankinjohtaja Kalle Välimaan käsiin, joutuen näiltä Tampereen ulkopuolisten henkilöiden käsiin.

Tarkasteltaessa puhelimien määrää Tampereen henkikirjaväkilukuun verrattuna erottuvat selkeästi 1930-luvun alun lama, jolloin puhelinten määrän suhteellinen kasvu taantui, sekä Pispalan ja läntisten kaupunginosien liitos Tampereeseen 1937. Pispalan työläiskaupunginosassa puhelimia näyttää olleen vähän. Käännettäessä luvut toisinpäin voidaan todeta, että jakson alussa 1921 Tampereella oli puhelin noin 22 asukasta kohti, puhelinten määrän noustessa siten, että ennen lamaa 1930 puhelimia oli yksi noin 17,6 tamperelaista kohti. Lähteet: Laurila J.K., Tampereen Puhelinlaitos 1882-1931, Tampere 1932, s. 311, 322. ; Raevuori Yrjö, Tampereen Puhelinlaitoksen kolmas vuosisadan neljännes 1932-1957, Tampere 1958, s 110-111.

Tässä vaiheessa Tampereella syntyi ajatus puhelintoiminnan kunnallistamisesta. Telefooni Oy tekikin kaupungille myyntitarjouksen, mutta suunitelma kariutui kun valtuuston kanssa ei päästy sopuun kaupan ehdoista. Tamperelaisten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi näin ollen puhelinyhtiön valtaaminen, joka onneksi tapahtui sopuisasti vallattavan suostumuksella. Tuloksena syntyi 1920 Tampereen Puhelinosuuskunta. Hankkeen puuhamiehet olivat etukäteen ostaneet Telefooni Oy:n osake-enemmistön ja perustettu osuuskunta osti nyt koko vanhan puhelinyhtiön, jonka toiminta lopetettiin. Osuuskunnan johdossa oli virkamiehiä ja liikkeenharjoittajia, mutta myös insinöörejä, joten perusta teknisille uudistuksille oli hyvä.

Tampereen automaattikeskus valmistui 1934 jättäen monia sentraalisantroja työttömäksi kun enää vain kaukopuhelut jouduttiin hoitamaan käsivälitteisesti. Kuva: E.M. Staff 1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Osuuskunnassa toimintaa alettiin nyt hoitaa enemmän puhelinliittymän ostajien, osakkaiden ehdoilla. Puhelinmaksut, jotka oli aiemmin suoritettu yhtenä kaikille samana vuosimaksuna, johon soitettujen puheluiden määrä ei vaikuttanut, pyrittiin 1920-luvulla saamaan oikeudenmukaisemmiksi. Tultaessa 1930-luvulle käytössä oli ns. pohjamaksu, jolla sai puhua korkeintaan 2100 puhelua vuodessa. Tätä enemmän puhuvien tuli maksaa lisämaksua jokaisesta tuon määrän ylittävästä puhelusta. Häiriöalttiita puhelinjohtoja alettiin kaivaa maanalle rumentamasta katukuvaa ja oman toimitalon valmistuttua, aloitettiin vihdoin puhelinliikenteen automatisointi. Bertel Strömmerin suunnittelema puhelinosuuskunnan keskustalo valmistui Hallituskadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan 1933 ja automaattikeskus pääsiäiseksi 1934. Myös valtiovalta oli asettanut uudenaikaistamisen pitkän toimiluvan ehdoksi. Automaattikeskus vähensi puhelunvälittäjien määrän 48:sta 14:ään, jotka jäivät käsivälitteisen maaseutukeskuksen palvelukseen.

Lähteet: Laurila J.K., Tampereen Puhelinlaitos 1882-1931, Tampere 1932, s. 311, 322. - Raevuori Yrjö, Tampereen Puhelinlaitoksen kolmas vuosisadan neljännes 1932-1957, Tampere 1958, s 110-111.

Puhelinnumeroiden määrä kasvoi Tampereella tasaisesti koko maailmansotien välisen ajan vuoden 1921 2050:sta vuoden 1940 4260:en. Verrattaessa puhelinnumeroiden määrää kaupungin asukaslukuun, kasvu ei kuitenkaan ole aivan näin selvää kuten sivun ylimmäinen kuvio osoittaa. Samaan aikaan paikallispuhelujen määrä TPO:n alueella nousi neljästä miljoonasta lähes 9,8 miljoonaan puheluun. Puhelinnumeroa kohti tämä teki noin 5-6 puhelua päivää kohti. Määrä tuntuu varsin suurelta, mutta täytyy muistaa, että suuri osa puhelimista oli yritysten käytössä, joiden puheluiden määrä oli huomattavasti yksityistalouksia suurempi. Pohjamaksulla sai 1930 puhua 2100 puhelua vuodessa. Päivää kohti tämä teki noin 5,75 puhelua, jota ei siis vielä pidetty erityisen suurena määränä.