Kiista jumalanpalvelusten radioinnista

Vuosien 1924-25 aikana etenkin Tampereen Radiota maaseudulla kuuntelevat olivat esittäneet toivomuksia sunnuntaijumalanpalveluksen radioimisesta jostakin Tampereen kirkosta. Jumalanpalvelusten radioimista oli käsitelty Radioyhdistyksen kokouksessa jo helmikuussa 1925, mutta kun radioaseman muuttoa Hämeenkatu 26:sta kosken rantaan alettiin suunnitella, jäi jumalanpalvelusten radiointi hetkeksi taka-alalle. Kuitenkin jo kesällä Radioyhdistys anoi kirkkovaltuustolta lupaa saada asentaa kaksi mikrofonia tuomiokirkkoon, pyytäen seurakunnalta myös avustusta toimenpiteestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen.

Aluksi kaikki näyttikin sujuvan hyvin ja mm. kirkkoherra, tuomiorovasti K.H. Seppälä suhtautui anomukseen myönteisesti. Kirkkovaltuusto ei kuitenkaan kesällä kokoontunut ja kun syksy tuli, asia osoittautuikin odotettua mutkikkaammaksi. Kirkkoneuvosto nimittäin asettui anomusta kirkkovaltuustolle esitellessään kielteiselle kannalle. Radioyhdistys veti nyt anomuksestaan pois pyynnön hankkeen rahallisesta avustuksesta ja pyysi ainoastaan lupaa kahden mahdollisimman näkymättömän mikrofonin asentamiseen saarnastuoliin ja kattokruunuun lähelle urkulehteriä. Lisäksi radioyhdistys lupautui asentamaan radiovastaanottimen kunnalliskotiin, jotta vanhukset ja sairaat voisivat seurata jumalanpalveluksia.

Rovasti Seppäläkin asettui nyt kirkkoneuvoston kielteisen kannan johdosta epäilevälle kannalle, vaikkei nähnytkään anomuksessa mitään periaatteellista pahaa tai kirkolle sopimatonta. Radio oli hänen mielestään vasta kokeilemisen ja uutuuden asteella, eikä vielä vakiintunut sellaiseksi keksinnöksi, jolla voitaisiin kotien hartaustilaisuuksia edistää. Hän huomautti lisäksi, että osa jumalanpalveluksen merkitystä oli koko seurakunnan kokoontumisessa yhteen, eikä siihen nähden radiolla voinut olla erikoista merkitystä kirkon toiminnan edistämisessä. Samoja argumentteja esittivät muutkin hankkeen vastustajat. Lisäksi eräät papit arvelivat, että radiointi saattaisi vaikuttaa häiritsevästi heidän saarnaansa, kun koko kuulijakuntaa ei voinut nähdä edessään. Lisäksi saarnojen radiointi vaatisi, että puhujan tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota saarnan "muodolliseen ja puheelliseenkin asuun".

Anomuksen lopullinen käsittely osui kirkkovaltuuston joulukuun kokoukseen. Kirkkovaltuuston valmistusvaliokunta oli asettunut, vastoin valtuuston mielipidettä, puoltamaan Radioyhdistyksen uudistettua anomusta. Tilanne ei siis ollut aivan yhtä synkkä kuin syksyllä, vaikka valtuustossa tiedetiinkin olevan monia hankkeen vastustajia. Radioyhdistys aloitti oman lobbauskampanjansa ennen valtuuston kokousta pyytämällä Aamulehden päätoimittajaa Eetu A. Alhania julkaisemaan lehdessä puoltavan kirjoituksen. Vaikka Alhan olikin hankkeen kannattaja, hän piti tälläisen kirjoituksen julkaisemista Aamulehdessä arveluttavana, koska ei tiennyt lehden lukijakunnan enemmistön suhtautumista asiaan. Hän antoi kuitenkin toimittajalle tehtäväksi haastatella eräitä kirkkovaltuuston jäseniä, jolloin heidän mielipiteensä tulisivat julkisuuteen, lehden kannan kuitenkaan tulematta määritellyksi. Haastattelu julkaistiin Aamulehdessä ennen valtuuston kokousta ja niissä mm. tohtori K. Jaakkola ja kauppaneuvos Emil Aaltonen esittivät mielipiteensä jumalanpalvelusten radioinnin puolesta. Vielä kokousta edeltävänä iltana Yrjö Raevuori piti radiossa hanketta puoltavan puheen, joka päättyi seuraavin sanoin:

"Koko Suomen kansan kuullen lausun tässä sen toivomuksen, että Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuusmiehet, joilla huomenna on tilaisuus sanoa ratkaiseva sanansa tässä asiassa, saattaisivat asian siihen käytännölliseen lopputulokseen, jonka oikeutuksesta he periaatteessa lienevät yhtä mieltä, ja alistaisivat tämän, varmaankin Korkeimman sallimasta suoritetun nerokkaan keksinnön palvelemaan myöskin uskonnon ja kirkon asiaa".

Radiointikysymyksestä syntyi kokouksessa odotetusti pitkä keskustelu. Vastustavan mielipiteen esittivät mm. lehtori A.J. Soveri ja rehtori F.W. Pesonen, jotka pelkäsivät kirkon radioinnin myötä jäävän ilman sanankuulijoita ja totesivat ettei vastaavaa radiointi ollut vielä järjestetty Helsingissäkään. Tähän tosin vastattiin, ettei Helsingissä vielä ollut radioasemaakaan ja, että aiemmin samana vuonna sekä Englannin, että Ruotsin radioasemat olivat ryhtyneet jumalanpalveluksia radioimaan. Kun asiasta lopulta äänestettiin, kannatti jumalanpalvelusten radiointia kolme neljästä valtuuston jäsenestä, yhden neljäsosan vastustaessa.

Lupa jumalanpalvelusten radiointiin oli näin saatu ja kirkkovaltuusto asetettiin valvomaan, että Radioyhdistys hoitaa radionnin vakavasti ja arvokkaasti. Tekniset järjestelyt, eli kuparijohtojen vetäminen tuomiokirkosta radioasemalle ja mikrofonien sekä vahvistimen asentaminen kirkkoon, suoritettiin mahdollisimman nopeasti. Sunnuntaina helmikuun 1. päivänä 1925 alkoivat jumalanpalvelusten viikottaiset radioinnit tuomiokirkosta. Jo muutamaa viikkoa myöhemmin Tampereen Radio sai vastaanottaa kiitoskirjeitä jumalanpalvelusten radioinnista aina Pohjois-Ruotsin suomenkielisiltä seuduilta asti.

Eräät radioinnin vastustajat olivat pelänneet, että radioituihin jumalanpalveluksiin suhtauduttaisiin epäkunnioittavasti, jopa pilkaten. Siksi olikin mielenkiintoista havaita, että sosiaalidemokraattiset piirit, joiden taholta pilkkaa ehkä eniten odotettiin, olivat ensimmäisinä pyytämässä, että ennen jumalanpalvelusten alkua radiossa kerrottaisiin veisattavien virsien numerot. Radioinnin ei myöskään todettu vähentävän kirkossakävijöiden määrää, vaan sen avulla saatiin tuhansia uusia hartaita kuulijoita, jotka eivät muuten olisi päässeet jumalanpalveluksesta osalliseksi. Paremman kuuluvuuden saamiseksi Tampereen Radioyhdistys sai pian luvan asentaa lisämikrofonit myös tuomiokirkon alttarille ja kellotorniin. Korvasipa seurakunta myöskin auliisti Radioyhdistykselle radioinnista aiheutuneet kulut huomattavalla vuosittaisella avustuksella yhdistyksen toimintaan. Tampereen esimerkkiä seurattiin myös muissa kaupungeissa. Varsin pian kirkkolähetykset saivat suuren suosion Suomen muidenkin radioasemien ohjelmistossa ja lisäsivät näin osaltaan radion kuuntelijoiden määrää.