etusivu
info
haku
muistatko?

LIIKKUMINEN
1918-40

MAALLA

Linja-autolla
Teksti: Jarmo Peltola

Tampereen Autoliikenne Oy:stä Tampereen Auto Oy:öön

Tampereen Autoliikenne Oy aloitti toimintansa syyskuussa1924. Yhtiön johtokuntaan valittiin P. Ignatius, P. Halme, E. Pöntinen ja P. Anttila. Heidän ainoita kilpailijoita olivat tuolloin Kosteikon veljekset. Liikenne aloitettiin syyskuussa 1924 kahdella linjalla, jotka kulkivat keskikaupungilla. Toinen linjoista kulki Tammelan ja Amurin ja toinen Tammelan ja Pyynikin välillä. Vuoden lopulla avattiin niin ikään Tammelan ja Pyynikin välillä kulkenut linja. Näillä kolmella linjalla kyettiin liikennöimään viiden minuutin välein Tammelan ja Amurin väliä. Tampereen Autoliikenne Oy:llä oli vuoden 1924 lopulla liikenteessä kuusi 16-22 paikkaista Chevrolet- ja Berliet-autoa vara-autoineen. Malliltaan autot poikkesivat muista tuolloin liikenteessä olleista, sillä niitä ei ollut rakennettu kuorma-autojen alustoille ja niihin mahtui enemmän matkustajia kuin muihin tuolloin liikenteessä olleisiin autoihin.

Vuoden 1925 elokuussa kutsuttiin ihmisiä merkitsemään Lapinniemen Autoliikenne Oy:n osakkeita. Hankkeen puuhamies oli Kansan Lehden konttoripäällikkö K.J. Jokisalo. Yhtiön osakkaiksi tulivat myös Tampereella jo 1923 liikennöineet Kosteikon veljekset: Eero, Herman, Verner ja Mauno. Yhtiölle siirtyivät Kosteikkojen neljä autoa. Lapinniemen Autoliikenne Oy huolehti Lapin, Petsamon ja Mustalahden sataman liikenteestä. Näin ollen Lapinniemen ja Tampereen Autoliikenteen autot yhdessä vastasivat keskustan liikennetarpeesta.

Koska kummankin, sekä Tampereen Autoliikenne Oy:n että Lapinniemen Autoliikenne Oy:n talousasiat menivät heikosti, päättivät yritysten osakkaat yhdistää yhtiönsä. Tampereen Auto Oy aloitti toimintansa 26.3.1926. Yhtiö sai lapinniemeläisiltä kahdeksan tumman vihreää autoa ja Tampereen Autoliikenteeltä 11 keltaista autoa. Alku näytti lupaavalta, mutta jo syksyllä linja-autoja yhtiölle myynyt insinööri Valter Heine vaati maksamattomia autoja itselleen. Kalustopulan vuoksi vaikeuksiin joutunut Tampereen Auto Oy pyysi kaupunkia mukaan yrityksen osakkaaksi. Kaupungin kieltäydyttyä osakkuudesta Tampereen Auto Oy jätti reilun puolen vuoden toiminnan jälkeen raastuvanoikeudelle konkurssi-ilmoituksen 15.11.1926.

Lähteet:
Lunnas Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Pro gradu-tutkielma, Tampere 1978, s.48-50.
Säpyskä Ossi, Pirkanmaan autoliikenteen vaiheet, Pirkanmaan Autoalan Veteraanit ry. Tampere 1988, s.10-12.
Uola Mikko, Tampereen Kaupungin Liikennelaitos 1948-1978; Tampere 1978, s.11.
 
koski 1918-1940 kaupunki 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 liikkuminen lyhyesti Liikkuminen 1940-1960 Liikkuminen 1900-1918 liikkuminen 1870-1900