Suurempaan kalustoon - Chevroleteista Volvoihin

Kansalaissodasta toipuvassa maassa ei ollut vielä montakaan autoa, saati linja-autoja. Leanderin autot olivat linja-autoliikenteeseen varta vasten rakennettuja. Vähitellen autokauppa alkoi vilkastua ja erityisesti henkilöautokanta kasvoi. Yhdysvalloissa oli alkanut autojen massatuotanto, mikä pudotti autojen hintoja. Linja-autoja varten hankittiin lähinnä Yhdysvalloista kevytkantoisia kuorma-autojen alustoja, jotka sitten varustettiin koreilla Suomessa. Vuonna 1926 Chevrolet oli selkeästi Tampereen yleisin linja-automerkki: 86:sta "vaunusta" 48 (56%) oli Chevroleteja. Toiseksi yleisin merkki oli yhdysvaltalaisia autoja puolet kalliimpi ranskalainen Berliet, joita Tampereella oli yhdeksän kappaletta (10%). Pari vuotta myöhemmin Chevroleteja oli yhä eniten: 45 autoa 111:sta (41 %), tuolloin myös merkit Reo (9%), Brockway (10%), Selden (15%) ja International (17%) olivat yleistyneet. Tällaisiin 1920-luvun puolivälissä yleisiin Chevrolet ja Ford-omnibusseihin mahtui runsaat 10 henkeä.

Vielä vuonna 1933 suurin osa autoista oli yhdysvaltalaista tuotantoa. Yleisimpiä merkkejä olivat Brockway (18/24%), Chevrolet (14/19%), International (13/17%), Selden (7/9%) ja Reo (7/9%). Kun lamasta selvittiin ja hankittiin uutta kalustoa, muuttuivat myös merkit. Vuoden 1939 kevättalvella kaupungissa oli rekisteröitynä yhteensä 145 linja-autoa, joista 58 (40%) oli Volvoja. Seuraavaksi yleisimpiä merkkejä olivat Reo ja Chevrolet, joita molempia oli 30 kappaletta (21%). Kun vielä kotimaisia Sisujakin oli liikenteessä 18 (12 %) autoa, oli neljän yleisimmän merkin osuus 94 % koko autokannasta. Ainakin Volvot ja Sisut olivat uusia autoja ja niiden vahva esiintulo lama-ajan jälkeen merkitsi autokannan huomattavaa uudistumista.

Kalle Leppäsen uusi auto vuonna 1930 Hatanpään valtatien ja Otavalankadun kulmassa. Kuva: Tampere-seura.

Aikakauden kaupunkiliikenteen liikennöitsijöistä muistetaan ehkä parhaiten ne, joiden liikennöinti jatkui vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Tamperelaiset muistavat Penttilä-Tähtivuoren, Viitasen veljekset, Messukylän Auto-osuuskunnan, Väinö Paunun, Alku Vapaaliiton, Viinikan Auto Oy:n ja Tampereen Liikenne Oy:n (Takra Oy) Jossain vaiheessa näitäkin merkittävämpiä olivat kuitenkin Kosteikon veljekset, Väinö Koskinen, Kalle Leppänen, Pispalan Auto Oy, Tampereen Autoliikenne Oy, Lapinniemen Autoliikenne Oy ja Tampereen Auto Oy.

Linja-autoyrityksiä oli neljänlaisia: yksityisten henkilöiden omistamia, perheiden omistamia, liikepohjalta toimivia osakeyhtiöitä ja eri alueiden asukkaiden muodostamia yhteenliittymiä, jotka olivat joko osakeyhtiötä tai osuuskuntia. Tavallisinta varsinkin alkuvaiheissa oli se, että autonkuljettaja hankki auton, haki lupaa ja ryhtyi liikennöimään reitillä, jolle luvan oli saanut. Toimintaa laajentaessaan liikennöitsijä palkkasi henkilökuntaa, ja monesti palkatuista kuljettajista tuli liikennötsijöitä. Jos kohta on esimerkkejä myös päinvastaisista tapauksista: liikennöitsijöistä, joista tuli yrityksen konkurssin myötä (jälleen) kuljettajia.