Espanjantauti

Espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssaepidemia saapui Tampereelle heinäkuussa 1918. Ensimmäiset tiedot Yhdysvalloista Eurooppaan levinneestä kulkutaudista saatiin sodan ja sotasensuurin ulkopuolelle jääneestä Espanjasta, minkä seurauksena maa miellettiin taudin syntypaikaksi. Vuosisadan tuhoisin epidemia ylitti Suomen vuosien 1918-1920 aikana peräkkäisinä aaltoina. Tampereella tautihuiput koettiin lokakuussa 1918, huhti-toukokuussa 1919 ja tammi-helmikuussa 1920. Elintarvikepulan heikentämät ja sisällissodan keskellä eläneet tamperelaiset kärsivät samaan aikaan myös kaupungissa riehuvista isorokko-, tulirokko- ja kurkkumätäepidemioista. Espanjantaudin uhrien kokonaismäärät olivat kaupungin terveyslautakunnan tilastojen mukaan seuraavat:

Tilastojen mukaan tautiin sairastui kaikkiaan noin 12 % kaupunkilaisista, mutta on selvää, etteivät läheskään kaikki sairastuneet tulleet lääkäreiden tietoon. Vaikka itse tautiin kuolleiden määrä jäi verraten alhaiseksi, näkyi taudin ankaruus tuhoisten jälkitautien yleisyytenä. Esimerkiksi vuonna 1918 myös suurin osa 157:stä keuhkokuumeeseen ja henkitorvikeuhkotulehdukseen menehtyneestä laskettiin espanjantaudin uhreiksi. Poikkeuksellista oli se, että tauti vei hautaan kroonikoiden ja vanhusten ohella myös lukuisia nuoria terveitä aikuisia, jotka menehtyivät jopa parissa päivässä.

Lääketiede joutui tunnustamaan avuttomuutensa epidemian edessä: tehokkaita hoitokeinoja ei ollut olemassa. Paikallisissa sanomalehdissä julkaistiin lokakuussa 1918 lääkintöhallituksen välittämiä tietoja taudin oireista ja varokeinoja taudin välttämiseksi. Väestöä kehotettiin ahkeraan käsienpesuun sekä suun ja nielun huuhtomiseen. Matkustamista, väentungosta ja kansankokouksia oli puolestaan vältettävä. Taudin ensioireisiin suositeltiin lämmintä kylpyä tai höyrykaappia, mutta kuumeen noustua saunominen oli kielletty. Levon ja niukan ruokavalion ohella sairastuneita pyrittiin yleensä lääkitsemään kamfertintippojen, asperiinin, konjakin ja jopa sydänlääkkeiden avulla. Influenssapotilaita hoidettiin aluksi kaupungin kunnallis- ja kulkutautisairaaloissa, mutta alkuvuonna 1920, jolloin kahden viikon aikana todettiin liki 900 uutta tautitapausta, Näsilinnan alakertaan jouduttiin perustamaan ylimääräinen tilapäinen sairaala.

Epidemian ankaruus herätti Tampereen kaupunginvaltuustossa epäilyksiä terveyslautakunnan toimien riittävyydestä. Terveyslautakunta, joka piti syytöksiä täysin asiantuntemattomina, huomautti, että yhteiskunnat kaikkialla olivat olleet voimattomia estämään espanjantautia puhkeamasta ja raivoamasta. Kaiken kaikkiaan espanjantautiin ja sen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen on arvoitu Suomessa kuolleen noin 20 000 ihmistä. Koko maailmassa tautiin menehtyi peräti 30 miljoonaa henkeä.