etusivu
info
haku
muistatko?

 

KAUPUNKI
1870-1900

YMPÄRISTÖ
Teksti: Heidi Lehtimäki

Valoa kaduille ja koteihin

kutomosali

Finlayson otti sähkövalon käyttöön ensimmäisenä Tampereella. Finlaysonin kutomosali valaistuna vuonna 1900. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

Sähkövalon tultua Finlaysonille Tampereen heikko ulkovalaistus alkoi saada yhä enemmän arvostelua. 1880-luvulla Tampere oli maamme kolmanneksi suurin kaupunki, mutta kaupungin ulkovalaistus oli täysin riittämätön kasvavan väestön tarpeisiin. Katuja valaistiin öljylampuilla, jotka kuitenkin olivat kalliita, tehottomia ja vaativat paljon huoltoa. Jo vuonna 1884 kaupungin valtuusmiehille tehtiin ensimmäinen virallinen esitys sähköllä toimivasta ulkovalaistuksesta, mutta se ei vielä tuottanut tulosta. Myös Tampereen lehdistössä kirjoiteltiin ahkerasti kaupungin huonosta valaistuksesta sekä sähkövalon hyödyistä.

Kaupungin päättäjät heräsivät kuitenkin vasta sanomalehdentoimittaja Fritz Wilénin ahkeran myyntikampanjan jälkeen. Wilén oli kirjoittanut useita artikkeleita suomalaisiin lehtiin ja hän oli niin perehtynyt sähkövalon hyödyntämiseen, että amerikkalainen Thomson-Houston International Electric Light Company nimitti hänet Suomen pääedustajaksi. Wilén sai taivuteltua Tampereen valtuusmiehiltä luvan koevalaistuksen järjestämiseen. Virallinen koevalaistus järjestettiin syyskuun 1888 aikana, jolloin Tampereella syttyi kaiken kaikkiaan kolmekymmentä kaarilamppua. Lampuiksi valittiin kaarilamput, koska Ruotsissa Härnösandin kaupungissa niistä oli saatu hyviä kokemuksia ja niiden valaisuteho oli voimakkaampi kuin hehkulampulla tuohon aikaan.

koevalaistus

Lehti-ilmoitus Tampereen Sanomissa 5.9.1888.

7.9.1888 Tampereen Sanomissa oli pitkähkö juttu ”Sähkövalaistus-kokeesta”. Artikkelissa selostettiin katuvalaistuksen toimintaperiaatetta sekä sen etuja suhteessa öljylamppuihin ja -lyhtyihin. Kirjoituksessa kerrottiin, että Thomson Houstonin sähköyhtiöllä oli hyvä maine ja Yhdysvalloissa sen järjestelmää käytettiin 303 eri paikkakunnalla ja Euroopassakin useissa kaupungeissa. Kirjoittaja totesi, että ”kerrassaan kurjilta näyttävät nuo öljylamput sähkövaloon vertaillessa. Tämä vertailu johtaa vain siihen loppupäätökseen, että mitä pikemmin on ryhdyttävä toimiin ajanmukaisen katuvalaistuksen aikaansaamiseksi kaupunkiimme.

Koevalaistus oli menestyksekäs ja kaupunki aloitti välittömästi neuvottelut ulkovalaistusjärjestelmän ostamisesta. Marraskuussa 1888 järjestelmä siirtyi lamppuineen ja voimakoneineen Tampereen kaupungin omistukseen ja samalla perustettiin tavallaan Tampereen kaupungin sähkölaitos. Sähkölaitos siirrettiin Tammerkoskessa sijainneeseen kaupungin myllyyn ja aiemmin sähköntuotantoon käytetty höyrykone korvattiin vesivoimalla. Samalla sähkön tuotantokustannukset laskivat ja tuotanto muuttui tehokkaammaksi.

Tampereen kaupungin sähkölaitoksen tarkoituksena oli tuottaa sähköä ennen kaikkea ulkovalaistusta sekä joidenkin julkisten rakennusten sisävalaistusta varten. Monet yksityisetkin tamperelaiset olivat kiinnostuneita sisävalaistuksen hankkimisesta, ja näitä markkinoita hyödyntämään perustettiin vuonna 1890 yksityinen Osakeyhtiö Sähkö. Oy Sähkö kuitenkin tuotti sähkönsä höyryvoimalla, joten kuluttajahinnat nousivat varsin korkeaksi. Kuluttajat eivät kuitenkaan halunneet enää luopua välttämättömäksi kokemastaan sähköstä ja tästä syystä kaupungin sähkölaitosta vaadittiin toimittamaan sähköä myös yksityisille kuluttajille.

Valtuusmiehet tekivät asiassa nopean päätöksen, ja sähkölaitos alkoi toimittaa sähkövalaistukseen tarvittavaa sähköä myös yksityisille tamperelaisille. Vaikka sähkölaitos joutui laajentumaan, tilauksia tuli niin paljon, että sähkön hintaa kyettiin laskemaan. Oy Sähkö ei pystynyt enää kilpailemaan kaupungin sähkölaitoksen kanssa, ja sen toiminta päättyi vuonna 1895.

katulamppu

Katulamppu Satakunnansillalla vuonna 1900. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.


Lähteet:

Anttila, Olavi: Valoa, voimaa, vaurautta. Tampereen kaupungin sähkölaitos 1888-1988. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 1993.
Tammerkoski 1982:4, ”Sähkövalaistuksen tulo Tampereelle”.
1989:4, ”Sähkö arkipäivän palvelijaksi”.
Tampereen Sanomat 5.9.1888, ”Koevalaistus Tampereella”.
7.9.1888, ”Sähkövaloa saatiin eilen illalla”.
työ 1870-00 arki 1870-00 valta 1870-00 liikkuminen 1870-00 kulttuuri 1870-00 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1918-1940 kaupunki 1900-1918