Kaupungin liikelaitokset 1940-1960

Merkittävin kaupungin liikelaitoksista oli sähkölaitos. 40-luvun puolivälissä keskiputouksen vesivoima valjastettiin kaupungin käyttöön ja lisäksi käytössä oli Ratinan höyryvoima-asema. Kasvavan sähkönkulutuksen seurauksena kaupunki joutui kuitenkin jatkuvasti ostamaan lisävoimaa Nokialta, Tammerkosken rannan tehtailta ja lisääntyvissä määrin myös Imatralta. Lisävoiman osuus oli vuonna 1950 jo 74,2% sähkönkulutuksesta. Vuonna 1942 Tampereen kaupungin sähkölaitos kehitti ja osti myynttin sähköä yhteensä lähes 67 miljoonaa kilowattituntia, vuonna 1951 noin 105 miljoonaa kilowattituntia ja vuonna 1960 jo noin 224 miljoonaa kilowattituntia. Pienkuluttajien (kotitaloudet, liikkeet, julkiset laitokset ym.) osuus sähkönmyynnistä nousi ajanjaksolla noin 20 prosentista 34 prosenttiin, kun taas teollisuuden osuus laski noin 72 prosentista noin 55 prosenttiin. Kaupungin laitosten kulutuksen osuus sähkölaitoksen myynnistä pysyi koko ajanjakson ajan hieman vajaassa kymmenessä prosentissa.

Kaupungin sisäistä liikennöintiä olivat vuodesta 1923 alkaen hoitaneet yksityiset liikennöijät sekä yhtiöt vuoteen 1948, jolloin perustettiin Tampereelle kunnallinen liikennelaitos. Liikenne aloitettiin 8.12.1948 Hämeenkadun - Härmälän johdinautolinjalla ja liikennelaitoksen johtoon tuli nimenomaan trolleyliikenteen houkuttelemana dipl.ins. Ilmari Borg Turun liikennelaitokselta. Ensimmäisen kahden vuoden aikana linjoja oli vain tuo yksi, mutta vuonna 1950 toiminta käynnistyi koko laajuudessaan, kun Tampereen Liikenne Oy:n hoitama kaupunkiliikenne siirtyi kunnallisen liikennelaitoksen haltuun. Liikennöinti hoidettiin johdinautojen lisäksi dieselbusseilla. Käyttäjämäärä nousi tasaisesti vuodesta toiseen linjojen ja vuorojen sekä kaluston lisääntyessä ja usean vuoden aikana kasvu liikkui noin 15% paikkeilla. Liikennelaitoksen johtajan, Ilmari Borgin näkemyksen mukaan liikennelaitos ei saanut muodostua rasitteeksi kaupungin veronmaksajille ja se tuottikin ylijäämää ensimmäisen kymmenen toimintavuotensa aikana.

Dieselvaunuliikenteen solmukohtana toimi Tampereella linja-autoasema, joka oli myös kaupungin omistuksessa. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupungin omistuksessa oleva vesilaitos oli laajentunut vuonna 1928, kun Kaupinojalle valmistui uusi pumppuasema ja 2000m2 vesisäiliö. Samaan aikaan vanha pumppuasema siirrettiin keskiputoukselta Kuninkaankadun päähän Mältinrantaan. Kaupungin väkiluvun kasvaminen ja uudet alueliitokset kasvattivat veden kulutusta nopeasti. 50-luvun alussa ryhdyttiin suurisuuntaisiin hankkeisiin vedensaannin turvaamiseksi tulevaisuudessa. Vedenpuhdistuslaitosten tehoa lisättiin, uutta säiliötilaa rakennettiin ja uusia vesijohtoja asennettiin liitosalueiden lisäksi myös kaupungin vanhoille alueille. Mustanlammin pieni pohjavesilaitos rakennettiin 1950-1951 Tampereen ja Nokian rajalle. Kaupin vedenpuhdistuslaitoksen remontti toteutettiin 50-luvun neljänä ensimmäisenä vuotena ja sen seurauksena laitoksen teho nousi viisinkertaiseksi; aikaisemman 7200m3/vrk sijasta laitoksessa pystyttiin käsittelemään vettä 36000m3/vrk. Kaupinojalle rakennettiin myös tilavuudeltaan viisi kertaa entistä suurempi uusi vesisäiliö, jonka yhteyteen sijoitettiin näköalatasanne, tähtitorni ja tilat pientä kahviota varten. 1957-1959 Uusien parannusten myötä vesilaitoksen kapasiteetin uskottiin riittävän noin seuraavien kymmenen vuoden tarpeisiin ottaen huomioon sekä väkiluvun että veden kulutuksen kasvun per henkilö. Kuusikymmentäluvun taitteessa kulutus oli noin 210 litraa asukasta kohden vuorokaudessa.

Kaupungin vesihuollosta vastasi vesijohtolaitoksen lisäksi viemärilaitos. Tampereella koko kaupunkialueen käsittävä viemäröintisuunnitelma laadittiin jo vuonna 1954. Suunnitelmassa määrättiin mm. tulevien jätevedenpuhdistamojen ja pumppaamoiden paikoista. Kantakaupungin jätevedet laskettiin kuitenkin puhdistamattomina Tammerkoskeen ja Ratinan suvantoon, Viinikan ja Hatanpään vedet viinikanojaan ja Härmälän ja Pispalan vedet Pyhäjärveen 60-luvun alkuun saakka, jolloin voimaan tullut uusi lainsäädäntö velvoitti yhdyskunnat ja teollisuuslaitokset rakentamaan viemärivesien puhdistamot. Pyhäjärven ja etenkin Näsijärven saastuminen huolestuttiki kaupungin asukkaita ja päättäjiä, otettiinhan siitä suurin osa kaupungin juomavedestä.

Kaupungin omistuksessa oli lisäksi pienempiä liikelaitoksia, kuten esimerkiksi teurastamo, satamalaitos ja polttoainetoimisto. Teurastamo oli varsin tuottoisa ajanjakson alkupuolella, mutta 50-luvun lopulla teurastamon tulos alkoi olla tappiollinen. Kunnallisten palvelujen muokkautuessa uudestaan katsottiin se sopimattomaksi kaupungin toimialaan. Sotien aikana polttoainetoimisto tuotti polttopuuta pienkuluttajien ja kaupungin tarpeisiin ja jatkoi toimintaansa vielä sotien jälkeenkin. Koksin syrjäyttäessä polttopuun lämmön lähteenä toimisto lakkautettiin vuonna 1960. Satamalaitoksen toiminta oli tappiollista koko aikakauden maantieliikenteen lisääntymisen seurauksena, mutta toimintaa jatkettiin, koska sen ylläpito katsottiin välttämättömäksi Tampereen kokoisessa kaupungissa. Ajanjakson aikana kaupungin satamalaitos työllisti vain muutamia henkilöitä. Lisäksi kaupunki omisti mm. kauppahallin ja linja-autoaseman.

Kaupungin teurastamo sijaitsi nykyisen Sorsapuiston alueella. Kun laitos lakkautettiin vuonna 1962 paikalle perustettiin pieneläintarha. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.