Tampereen sähkönsaannin turvaaminen 1920-30-luvulla

Hatanpäälle maailmansodan ja sisällissodan tunnelmissa valmistunut höyryvoimala saatiin kunnolla käyttöön vuonna 1920. Höyryvoimaa oli kuitenkin tarkoitus käyttää vain silloin kun halvempi vesivoimalla tuotettu sähkö ei riittänyt. Tampereen teollisuuden sähkön tarve lisääntyi kuitenkin nopeasti ja 1919 lähtien Tampereen sähkölaitos alkoi toimittaa virtaa myös osaan Messukylää ja Pirkkalaa. Höyryvoimalan käyttötunnit lisääntyivätkin nopeammin kuin oli tarkoitus, mikä pakotti Tampereen etsimään uusia tapoja lisäsähkön saamiseksi.

Tampere osti 1919 Nokia-yhtiöltä sähköä noin yhden gigawattitunnin verran. Nokia olisi kuitenkin pystynyt myymään huomattavasti enemmän, sillä se tuotti myyntiin yli 20 GWh:a sähköä. Se tähtäsi kuitenkin suuremmille markkinoille ja rajoitti myyntiään lähialueille. Vuoteen 1922 mennessä Tampereen ostama määrä oli noussut 4 GWh:in, kun samaan aikaan Nokia Oy nosti sähköntuotantoaan entisestään uusimalla koneistoaan. Nyt sähkö riitti myyntiin Tampereellekin. Uusi kuusivuotinen hankintasopimus Tampereen kanssa solmittiin 1922 ja sähkön tuonti Nokialta kasvoi ollen sopimuskauden lopulla jo 10 GWh:n tasolla. Sähköä ostettiin 1920-luvulla vähemmässä määrin myös Tammerkosken tehtailta, Pellavatehtaalta ja Finlaysonilta, mutta enimmilläänkin 1930 määrä oli vain 2 GWh.

Ostetun sähkön määrä kasvoi koko 1920-luvun. Lama 1930-luvun alussa ja 1932-33 valmistunut uusi vesivoimalaitos vähensivät sähköostojen tarvetta. Vuonna 1938 valmistui uusi IVO:n voimalinja, jota pitkin saatiin halvempaa ostosähköä. Myös 1939-1940 kuivuus vähensi huomattamasti omaa sähköntuotantoa. Lähde: Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1918-1940: Kertomukset Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta.

Tampereella 1920-luvun alussa aloitetut neuvottelut vesivoiman rinnakkaiskäytöstä Tammerkoskessa ja voimaloiden uusimisesta, kariutuivat pitkälti kaupungin ja vesivoimaa hyödyntävien tehtaiden eturistiriitoihin. Tampereen Teknillisen Seuran kokouksessa helmikuussa 1925 sähkölaitoksen johtaja J.A. Simola arvioi sähkölaitoksen silloisen sähköntuotannon riittävän enää kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Jo vuonna 1925 Tampereen sähköhuolto oli lähellä kriittistä rajaa ja toimi huippukuormituksen aikana paljolti Nokialta ostetun sähkön varassa. Pullonkaulaksi muodostui Nokialta tulevan voimajohdon siirtokyky, joka oli vain 2500 kilowattia. Vika Nokian johdossa oli kauhukuva, jota Tampereen sähkölaitoksella ei haluttu ajatellakaan. Voimalinjaa 1926 valmistuneesta Imatran kosken suurvoimalastakaan ei Tampereelle saatu, joten hätävaroiksi häyryvoimalaitosta laajennettiin uudella 5000 kilowatin generaattorilla, joka käynnistyi syksyllä 1928. Vuonna 1928 päästiin myös sopimukseen uuden voimalinjan rakentamisesta Nokialta läpi Pyynikin harjun. Aina yhtä vaikeiden hintaneuvottelujen jälkeen Tampereelle saatiin 1929 Nokia Oy:n sähköä kahta voimalinjaa pitkin.

Vasemmalla kosken rannassa osoitteessa Satakunnankatu 13 sijainnut sählölaitoksen talo. Kuva: H. Rantakallio 11.6.1927, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Loppusyksyllä 1928 Tampereen kaupunki sai lopulta, lähes kahden vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen, aikaan päätöksen Poriin siirtyvän Frenckellin paperitehtaan tehdasalueen ja voimalaitoksen ostamisesta. Sähköntuotannon kannalta merkittävää oli, että koko Tammerkosken keskiputous oli nyt Tampereen sähkölaitoksen käytössä. Esteet keskiputouksen voimalaitoksen uudistamiseksi olivat nyt poissa ja suunnitelutyö alkoikin nopeasti. Sähkön tarve Tampereella oli vuosien 1921-1929 välillä tuplaantunut, joten tarvetta lisäkapasiteetille oli. Selvitystöiden jälkeen kaupunginhallitukselle tehty esitys uuden 25 gigawattituntia enemmän vuodessa tuottavan ja 26 miljoonaa maksavan vesivoimalaitoksen rakentamisesta hyväksyttiin kiireellisenä marraskuun alussa 1930.

Tampereen suurimmalla työmaalla työt aloitettiin jo samassa kuussa. Vaikka työmiehet otettiinkin työnvälitystoimistosta, ei kyseessä ollut varsinainen hätäaputyömaa, vaikka alkavan lamakauden työttömyyteen voimalaitostyöt varmasti toivatkin osaltaan helpotusta. Talvesta huolimatta miehiä oli heti töissä 150. Aluksi kaivettiin uusi 20 metriä syvä tulokanava, josta siirrettiin 40 000 kuutiometriä maata kosken itärannalle täytemaaksi. Uuden julkisivultaan jykevän voimalaitosrakennuksen piirsi arkkitehti Bertel Strömmer. Työ edistyi nopeasti ja kesäkuussa 1932 saatiin käynnistää ensimmäinen turbiini. Loppusyksystä 1932 Frenckellin vanha voimalaitos pysäytettiin ja tammikuussa 1933, rakennustöiden ollessa vielä kesken, päättäjät kutsuttiin tutustumaan uuteen voimalaitokseen. Lopulta 27,5 miljoonaa maksanut voimalaitos oli Tampereen kaupungin historian markkamääräisesti kallein rakennushanke, tosin raatihuoneen rakentaminen 1880-luvulla oli ollut kaupungin budjettiin suhteutettuna vielä suurempi ponnistus.

Tammerkosken voimalatyömaa loppuvaiheissaan toukokuussa 1933. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lama 1930-luvun alkupuoliskolla helpotti sähkölaitoksen kuormitusta hidastamalla sähkön kysynnän kasvua. Kuten ylläolevasta kuvasta nähdään, uusi vesivoimalaitos vähensi ostosähkön tarvetta huomattavasti, vaikkei tuottanutkaan sähköä aivan tavoitteiden mukaisesti. Vesivoimaan sitoutumisen varjopuoli nähtiin kuitenkin 1933. Lähes koko vuosi 1933 oli vähäsateinen ja vedenpinta koskissa sekä Tampereella, että Nokialla laski niin paljon, ettei vesivoimaloista saatu tarpeeksi sähköä. Niinpä molemmissa kaupungeissa jouduttiin turvautumaan höyryvoimaloiden apuun. Toisaalta taas vuonna 1935 vettä oli niin runsaasti, että yli 90% sähköstä saatiin omasta vesivoimasta.

Lamakauden hellittäminen nopeutti jälleen sähkön kysyntää 1930-luvun jälkipuoliskolla. Vesivoimasta riippuvaiselle Tampereelle tulivat helpotuksena Imatran Voiman suunnitelmat rakentaa suuri hyöryvoimalaitos Vanajan Harvialaan vain 70 km:n päähän Tampereesta. Myös IVO oli halukas saamaan Tampereen asiakkaakseen ja lupasi rakentaa voimalaitoksesta suuremman jos Tampere sitoutuisi sähköä ostamaan. Vielä houkuttelevammaksi tarjouksen teki se, että samalla Tampereelle tarjoutui mahdollisuus kytkeytyä osaksi hahmottumassa olevaa valtakunnallista sähkönsiirtoverkkoa. Hinnoista saatiin sovittua nopeasti jo tammikuussa 1937. Tampereen Sähkölaitos tosin halusi säilyttää hyvät suhteet myös Nokiaan, vaikkei ollutkaan enää niin riippuvainen sen sähköstä kuin aikaisemmin. Voimalinja ja Rautaharkon muuntoasema, jossa Imatran Voiman sähkö otettiin vastaan, valmistuivat jo syksyksi 1938. Vuonna 1939 jo noin kaksi kolmannesta eli 18 GWh Tampereen tuontisähköstä ostettiin IVO:lta, Nokian osuuden pudotessa yhteen kolmasosaan.