Maitoa maakunnista

Tamperelaiset tarvitsivat myös elintarvikkeita. 1930-luvulla kaikkia tuotteita ei vielä saanut kaupasta, ja jos saikin, ei samalla tavalla pakattuna kuin myöhemmin. Tamperelaisten juomamaito tuotettiin kaupungin ympäristössä sijainneilla tiloilla. Kaupungin ympäristökin oli silloin paljon maalaismaisempi kuin nykyään, ja maaseutu alkoi heti kaupunkialueen ulkopuolella. Maitoa kuljetettiin maitotonkissa kaupunkiin -kauppoihin ja meijereihin - aluksi etupäässä hevoskyydillä. Myös junakuljetuksia käytettiin: Tampereeltahan lähti radat Lempäälän, Oriveden ja Nokian suuntiin. Tampereella, kuten muissakin hyvien vesistöyhteyksien varrella sijainneissa kaupungeissa, kuljetettiin maitoa myös vesitse. Lähinnä päivittäin ja säännöllisesti kulkeneet matkustajalaivat ottivat kyytiinsä myös maitoa. 1930-luvun lopulla, alueellisen linja-autoliikenteen yleistyessä, maitoa ryhdyttiin kuljettamaan sekä henkilöitä että tavaroita kuljettaneilla seka-autoilla, mikä merkitsi vesitse tapahtuneiden kuljetusten vähenemistä.

Maidontuonti laivalla Näsijärveltä

Kurun pitäjässä, jossa ei ollut omaa meijeriä vielä 1930-luvulla, Kuru-laiva toimi kurulaisten ja länsiteiskolaisten maitolaivana. Se poikkesi joka päivä useissa laitureissa Länsi-Teiskon ja Kurun alueella. Maidon lähettäminen Tampereen meijereihin keskittyi laituripaikkojen lähellä sijainneille tiloille. Enemmistö Kurun pitäjän tiloista kirnusi vielä 1920-luvun lopussa maitonsa itse voiksi. Talvi ja pitkät matkat hidastivat kuitenkin meijerikuljetusten yleistymistä. Näsijärven jäätyessä laivaliikenne loppui ja maitotilat joutuivat turvautumaan omaan kirnuun tai separaattoriin. Vähitellen 1930-luvulla autoliikenteen kehittyminen helpotti maidon kuljetusta Tampereelle. Kurun pitäjästä säännölliset maidon autokuljetukset alkoivat 1938.

Ruovedellä sen sijaan perustettiin peräti neljä meijeriä vuosina 1922-1926. Tämä näkyi myös Tampereen yläsatamaan tuodun maidon määrässä, joka laski selvästi vuosina 1924-1927, alkaen kuitenkin tämän jälkeen taas nousta. Hyörylaiva Tarjanteella ja Pohjolalla saatettiin kuljettaa maitoa Ruoveden meijereihin hieman kauempaakin, mutta laivalla maito saatettiin tuoda myös aina Tampereelle asti, jossa isot meijerit maksoivat maidosta pieniä osuusmeijereitä paremman hinnan. Vielä viides osuusmeijeri perustettiin Ruovedelle 1929, mutta lamavuosina 1930-luvun alussa pienet meijerit joutuivat taloudelliseen ahdinkoon.

Virroilla toimi 1920-1930-luvulla kaikkiaan 7-8 osuusmeijeriä, joten maidontuonti sieltä Tampereelle asti lienee ollut vähäistä. Pienten osuusmeijereiden perustamisbuumi 1920-luvun puolivälin jälkeen näyttää yleisesti laskeneen maidon tuontia Tampereelle, mutta jo vuodesta 1928 tuontimäärät kääntyivät kaupungin kasvun ja varmaankin myös maassa tapahtuneen maidontuotannon kasvun myötä jälleen nousuun.

Maidon laivakuljetukset Tampereelle lisääntyivät aina vuoteen 1934 asti. Tuonti Näsijärveltä yläsatamaan lisääntyi ajanjaksona 1918-1940 selvästi Pyhäjärven maidontuontia enemmän. Notkahduksen aiheutti 1925-luvun puolivälissä pienmeijerien perustamisbuumi ja 1930-luvun puolivälin jälkeen autokuljetusten selvä lisääntyminen. Lähde: Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1918-1940: Satamakonttorin vuosikertomukset 1918-1940.

Maidontuonti Pyhäjärven ympäristökunnista

(Etelä-)Pirkkalassa maito ja maataloustuotteet myytiin 1920-luvulla entiseen tapaan jokaiselta tilalta omille asiakkaille. Tinkiläisiä oli Tampereellakin, jonne maito toimitettiin määräaikoina. Pirkkala oli sopivan matkan päässä Tampereesta, joten kesäisin tuotiin aamulla maito- ja maataloustuotteita laivalla Alarantaan ja vietiin torille myytäväksi. Laivayhteys oli tärkeä sillä tieyhteydet kauempaa Etelä-Pirkkalasta olivat hitaat. Talvella tavaraa tuotiin myös hevosella. Autolla alettiin kuljettaa Pirkkalasta maitoa Tampereen meijereihin jo 1920-luvun lopulla, eli paljon esimerkiksi Kurua ja Tottijärveä aikaisemmin. Matkakin toki oli lyhyempi ja sama auto saattoi helposti hakea maidon useista taloista. Maidontuonti Pyhäjärveltä Alasatamaan ei enää 1930-luvulla kasvanutkaan samaa vauhtia kuin maidontuonti Yläsatamaan Näsijärveltä.

Nokialla (Pohjois-Pirkkalassa) maatalous joutui jo 1920-30-luvulla teollisuuden puristukseen ja taantuvan elinkeinon asemaan. Maatilojen tuotteet myytiin suurelta osin omalle paikkakunnalle, Nokian kauppalaan, ja vähemmässä määrin Tampereelle. Nokialla maidonkuljetukseen voitiin laivojen lisäksi käyttää myös junaa.

Myöskään Tottijärvellä ei omaa meijeriä ollut. Niinpä maitotilit käytiin hakemassa Tampereelta Valion konttorista. Maitotonkat rahdattiin laivassa, teuraaksi vietävän karjan kanssa. Pohjois-Vesilahti -laiva liikennöi Tottijärvellä vuoteen 1925 asti, jonka jälkeen Sampo jatkoi reitillä muutaman vuoden. S/S Pajulahti aloitti liikennöinnin 1924 ja jatkoi samalla reitillä 1950-luvulle asti. Laivaliikenne oli Tottijärvelle erityisen tärkeää koska maatieyhteys Nokialle oli hidas ja usein huonossa kunnossa. Linja-autoyhteys Tottijärveltä Tampereelle saatiin 1935, jolloin osa maidosta alettiin kuljettaa autolla. Laivakuljetukset pysyivät kuitenkin edelleen halvempana vaihtoehtona. Separaattorit olivat tärkeä apuväline erityisesti syrjäisemmillä pikkutiloilla, joista kuljetusyhteydet olivat huonot. Yli puolella Tottijärven tiloista oli separaattori vuonna 1929.