Sähkö tulee koteihin

Vaikkei kotitalouksien sähkönkulutus vielä 1920-luvulla lisääntynytkään yhtä nopeasti kuin teollisuudessa, oli kasvu silti huomattavaa. Sähkö tuli osaksi ihmisten arkielämää monella eri tavalla. Sähkövalot lisääntyivät kaikkialla mihin sähköjohdot kulkivat. Tampereen kaupungissa katuvalojen määrä nousi ajanjaksona 1918-1940 436:sta lähes 2600:an valotehon samalla kuusinkertaistuessa. Katuvalaistuksen lisäämiselle asetti vaatimuksia myös nopeasti lisääntynyt autoliikenne, mihin Sähkölaitos 1925 vuosikertomuksessaan lupasi kiinnittää erityistä huomiota. Kun 1939 Tampereella oli jo yli 200 000 sähkölamppua, voidaan sähkövalon katsoa levinneen lähes joka kotiin.

Lähde: Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1918-1940: Kertomukset Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta.

Koteihin erilaiset sähkölaitteet tulivat täydellä voimalla vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta jo 1938 Tampereella oli käytössä 13400 kotitalouskonetta silitysraudoista ja keittolevyistä aina hiustenkuivaajaan ja sähköiseen sikarinsytyttimeen. Energiapulasta kärsinyt sähkölaitos ei ollut erityisen innostunut lisäämään kotitalouksien sähkönkäyttöä. Lamakauden aikana 1930-luvulla eivät ylellisyystuotteina pidetyt sähkökojeet tosin olleetkaan ensimmäisinä ostoslistalla. Oli kuitenkin eräs poikkeus. Tampereella vuonna 1924 alkanut yleisradiotoiminta toi radiobuumin kaupunkiin. Radio oli 1930-luvun eniten mainostettu sähkölaite, joka nopeasti levisi suuren yleisön keskuuteen. Sähkölaitos alkoi jopa periä erillistä 50mk:n vuosimaksua, niiltä joiden radio ei saanut sähköään suoraan kuluttajan mittarista.

Vuosina 1920-1939 erilaisten lamppujen ja kotona käytettävien sähkölaitteiden tehontarve lähes kuusinkertaistui. Erilaisten kotitaloudessa käytettävien sähkölaitteiden sähköntarve ylitti valaistukseen vaatiman sähköntarpeen vuonna 1935. Lähde: Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1949, taulu 102, s. 77.

Sähkön käyttöä alettiin kokeilla myös lämmittämisessä ja keittämisessä, ja vähitellen sähkölaitoksenkin oli otettava kodinkoneet paremmin huomioon. Ensimmäinen sähköistetty keskuskeittiö tehtiin Tampereelle jo 1923. Sähkön käytön esteeksi lämmityksessä tuli korkea hinta, joka teki puulämmityksestä halvemman vaihtoehdon. Uusia pienkuluttajille ystävällisempiä sähkötariffeja alettiinkin sähkölaitoksella suunnitella, mutta tariffiuudistus osoittautui lähes ylivoimaiseksi tehtäväksi. Lopulta uusi, erityisesti liikehuoneistojen ja uudisrakennusten sähkön hintaa laskenut, taloustariffi saatiin käyttöön 1932. Täysin sähköistetty talo, jossa polttopuita ei tarvittaisi ollenkaan oli tulevaisuutta.

Ennen 1920-lukua kotitalouksille välitetty sähkö oli Tampereella tasavirtaa. Vaihtovirtaa tuotettiin vain tehtaiden tarpeisiin. Kuormituksen lisääntyminen tasavirtaverkossa huononsi kuitenkin jännitettä laitakaupungilla. Siksi 1920 alettiin rakentaa pienjännitevaihtovirtaverkkoa Hatanpään ja Viinikan esikaupunkialueille. Vaihtovirtaverkko levisi nopeasti myös muualle kaupunkiin. Tammelan itäosa, Lappi, Armonkallio, pohjoiset satama-alueet, koko Pyynikki, Viinikka ja Järvensivu olivat vaihtovirran piirissä vuonna 1925 ja samana vuonna muutettiin vielä Kyttälän ja Ratinan välinen alue vaihtovirralle. Samassa yhteydessä sijoitettiin ensimmäisen kerran koko kaupunginosan sähköjohdot maan alle. Johtoja alkoikin jo yläilmoissa olla varsin runsaasti. Ristiin rastiin kulkevat ja toistensa päälle putoilevat sähkö- ja puhelinjohdot sekä radioiden antennilangat olivat alttiita myös koville tuulille ja ukkosmyrskyille, jotka 1920-30-luvulla aiheuttivat runsaasti vahinkoja.

Tasavirrasta siirryttiin Tampereella vaihtovirran käyttöön 1920-1930-luvuilla. Vaaleampi viivoitus kuvaa entistä tasavirtaverkon aluetta, tumma viivoitus tasavirtaverkon aluetta 1938. Lähde: Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1938: Kertomus Tampereen kaupungin sähkölaitoksen toiminnasta. s. 16.