Kuutamohiihto

Kuutamohiihto

Jarkko Laine kirjoittaa:

Kuu paistoi komiasti, vaikka ei aivan täysin vielä ollutkaan. Tähdetkin tuikkivat kauniisti, ainakin sen kerran kuin ehdin taivahalle vilkaista. Keli oli luminen, mutta oli siellä joku ystävällinen sielu viitsinyt hiihtää uriakin auki. Moottorikelkka oli käväissyt vain kunnanrajalla ja kääntynyt takaisin kohti Kangasalaa.

Joni vei tiukan voittotaiston Janet Jacksonin rinnan mitalla, muista sijoista sen sijaan kamppailtiin hiukan rauhallisemmissa merkeissä (tai mistäs minä sen tiedän…). Henzu kuvitteli maalin sijaitsevan Suolikon avannossa, mutta ajoi ohi ja pienen ketunlenkin kierrettyään saapui lopulta melko kuivana maaliin pokaten vitriiniinsä pronssisen tuopin.

Osa kilpailijoista yritti kääntyä takaisin kohti Hervantaa jo Hervantajärveltä, mutta loppujen lopuksi kaikki kaiketi kiersivät ainakin lähes koko virallisen lenkin.

Ajanottajat väsähtivät jo alkuunsa ja siirtyivät etätöihin Rubensin nurkkapöytään.

Matti Paloneva kirjoittaa klo 22.08

Kiitokset mukavasta hiihtotapahtumasta. Minulle se olikin melkoinen reissu kun minulle ei ollut mitään käsitystä edes millä suunnalla taivalpirtti sijaitsee. No ajattelin peesailla jotain, mutta eihän tuollaisten trikoohirmujen vauhdissa pysy. No sen verran alkuun pysyin sen tytön vauhdissa että löysin reitillä alkuun, mutta puolen välin jälkeen 190:n sykkeellä meno osoittaitui liian kovaksi. Kuitenkin ohje että yleensä kannattaa kääntyä vasemmalle osoittautui hyväksi ja lopulta löysin pienen arpomisen ja harhailun jälkeen takaisin lähtöpaikalle ajassa 2:05:14.

Väsynyt mutta fiilis loistava:)

Tulokset

1.   Joni Lammi      0:59:55,0            1000
2. Jarkko Laine 0:59:55,2 +00:00,2 1000
3. Henri Jääskeläi 1:10:20 +10:25 826
4. Jani Nissinen 1:15:20 +15:25 743
5. Saku Asikainen 1:23:10 +23:15 612
6. Olli Koivumäki 1:28:05 +28:10 530
7. Jenni Mettälä 1:32:45 +32:50 639
7. Matti Paloneva 2:05:14 +1:05:19 1

KeparDI