Kepardin ja Tampereen yliopiston avoimet mestaruushiihdot

Shortly in english below

Tervehdys kaikki KeparDIt!


KeparDI-cup jatkuu taas vuoden 2025 puolella ensi viikolla ja vuorossa on KeparDIn hiihtomestaruuskilpailut, jotka ovat samalla myös avoimet Tampereen yliopiston hiihtomestaruuskilpailut. Päävalmentaja on huolestuneena seurannut hiihto-olosuhteita ja pohtinut lähettää yliopiston suuntaan toivetta Bommarin muuttamisesta hiihtoluolaksi ison maailman tyyliin. Jatkossa ei silloin tarvitsisi aina liittää talvitapahtuman yhteyteen olosuhdevarausta. 

Aika ja paikka: tiistai 4.2. Kaupin hiihtostadionilla 17.50 numeroiden jako, ensimmäiset lähdöt 18:00

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset tiistain kilpailuun viimeistään maanantaina KeparDIn tulospalveluun tai allekirjoittaneelle jollakin tavalla. Jälki-ilmoittautuminen mahdollista paikan päällä kello 17.50 saakka. Osallistuminen on kaikille ilmaista.

Kilpailumuoto ja ohjeet: Kilpailumuoto on tänä vuonna sama kuin viime vuonna, siis kaksi startti: sprinttiprologi + distanssi takaa-ajo. Startit ovat tiiviiseen tahtiin saman illan aikana ajatuksella, että suksia ei tarvitse ottaa pois jalasta starttien välillä. Prologina hiihdetään 15 sekunnin lähtövälillä 1,53 km sprinttilenkki, jonka perusteella startataan takaa-ajoon. Ensimmäinen lähtö 18.00, miehet ja naiset samaan aikaan 20s lähtövälillä ja arvotulla lähtölistalla. Hiihtotyyli on perinteinen. Takaa-ajo starttaa 18.40 tyylinä myös perinteinen ja lenkkinä Kaupin kilpavitonen, miehillä x2 ja naisilla x1. Lähtöaika määräytyy siis prologin perusteella, kuitenkin kaksi minuuttia kärjen perään lähdetään yhteislähtönä. Miehet ja naiset lähtevät samaan aikaan. Perinteisen hiihtotyylin ohella toivomme asuvalinnan olevan myös perinteinen: mustaa ja keltaista. Tule ajoissa paikalle, jotta on aikaa katsoa reitti ja jakaa numeroliivit. 

Cup-pisteet: KeparDI-cuppiin jaetaan pisteitä prologista kolmelle parhaalle (tai vaan voittajalle jos sarjan osallistujia on alle 3) seuraavasti: voittajalle 200p, toiselle 100p ja kolmannelle 50p. Takaa-ajon pisteet lasketaan suoraan maaliajan (yhteistuloksen) perusteella eli prologilla on sinänsä myös vaikutusta näihin pisteisiin.

Päävalmentaja pidättää oikeuden muutoksiin olosuhdevarauksella. Hiihdettävää lenkkiä saatetaan vielä muuttaa. Päävalmentajan omat kilometrit Kaupin laduilta tänä vuonna ovat luvattoman alhaiset, joten minkäänlaista tatsia latujen kuntoon ei parhaillaan ole. Tämä korjaantuu viikonlopun aikana palaan maanantaina olosuhteiden näkökulmasta asiaan. Pyritään järjestämään perinteikäs tapahtuma olosuhteista huolimatta. Tiedotus WA ryhmässä.

Alla reittikartta. Stadion alueen reitti katsotaan paikan päällä.

Urheilun nälkäisin terveisin

Mikko Eerola, Päävalmentaja

In English:

Hi! It is time for The 2025 KeparDI and Tampere University Cross-Country Skiing Championships. The championships take place in Kauppi on Tuesday 4.2. at 17.50 with dealing number bibs and 18.00 first starts.

Race concept and rules: The race has two starts. First a 1,53 km sprint prologue with 15 sec start interval. Men and women start at the same time. First start 18.00. The results of the prologue determine the start times for the second start as a chase start. The second loop is 10 km for men and 5 km for women with the route being Kauppi race five (pictures of the routes below). First start to the chase start 18.40. Two minutes after the race leader starts to the second loop there is a mass start for those who lost more than two minutes to the leader in the prologue. Both loops are skid classic style this year.

Registration to KeparDI’s results page or directly to me. There might be changes due to bad conditions. I’ll inform everyone in WA group on Monday.

Best regards,

Mikko Eerola, Head coach

Sprint loop:

Kauppi’s race five: