Musiikkiäänityksen laatukriteerit pintaa syvemmältä

1. Tilavaikutelma

Se on vaikutelma orkesterin (ja solistin) ja ympäröivän tilan vuorovaikutuksesta. Hyvässä konserttisalissa musiikki ”pyöristyy” ja ”jalostuu”. Tilavaikutelmaa voidaan analysoida seuraavien alaparametrien mukaan:

a. Tilan suuruus se on vaikutelma studion tai kuvitellun tilan koosta.

• Onko tilan suuruus sopiva musiikin lajiin tai tyyliin. Klassisessa musiikissa on pitkä esitysperinne, ja tietyntyyppinen musiikki soi parhaiten tietyntyyppisessä salissa.

• Onko ns. monitilavaikutelmaa. Musiikkiäänityksessä käytetään usein keinotekoista kaiuntaa. Kuuluuko yhtaikaa salin kaiunta ja keinotekoinen kaiunta.

• Miten toimii stereofonia, voiko äänitettä kuunnella myös monona.

• Miten käyttäytyvät ns. ensimmäiset heijastukset? Onko tilantuntu kaikilta osin hyvä? Ensimmäiset heijastukset syntyvät konserttisalissa, kun soittimien äänet heijastuvat lähimmistä seinä- tai lattiapinnoista. Jos äänitystilanteessa käytetään eri soitinryhmillä lähimikrofoneja (ns. tukimikrofoneja), voi olla, että soitinten ääni peittää alleen salin pehmeämmät ensimmäiset heijastukset. Ensimmäiset heijastukset luovat aivoissa mielikuvaa salin koosta.

b. Jälkikaiunta-aika: millainen mielikuva syntyy jälkikaiunnan kestosta (pitkä/lyhyt jälkikaiunta).

• Jälkikaiunnan on oltava musiikin lajiin sopiva. Liian pitkä jälkikaiunta jossain nykymusiikin teoksessa voi puurouttaa esityksen. Toisaalta liian lyhyt jälkikaiunta tekee musiikista raakaa.

• Jälkikaiunta-aika eri taajuuksilla. Yleensä jälkikaiunta-aika on pisin matalimmilla taajuuksilla. Mutta matalien taajuuksien jälkikaiunta ei saa jäädä vellomaan ylettömän pitkäksi aikaa.

• Jälkikaiunnan sammuminen: jälkikaiunnan laadun kuulee hyvin, kun jokin soitin tai laulusolisti lopettaa.

c. Jälkikaiunnan sävy. Millainen jälkikaiunta on  äänenväriltään tai sävyltään.

• Liian tumma jälkikaiunta

• Kuulostaako keinotekoiselta kaiulta

• Kuuluuko studion resonansseja tietyillä taajuusalueilla

• Kuuluuko erillisiä kaikuja tai tärykaikuja, jotka jäävät väpättämään tietyillä taajuuksilla

• Onko jälkikaiunta elävä, luonnollinen vai epäluonnollinen tai ”kuollut”

d. Jälkikaiunnan suhde suoraan ääneen: vaikutelma suoran ja heijastuneen äänen suhteesta.

• Onko äänitteessä hyvä suhde suoran äänen ja kaiunnan välillä

• Jos on käytetty keinotekoista kaikua, onko suhde suoran äänen ja keinokaiun välillä hyvä ja aito

e. Jälkikaiunnan suunta: vaikutelma eri suunnista saapuvasta jälkikaiunnasta.

• Tuleeko jälkikaiunta tasaisesti eri suunnista.

• Onko jälkikaiunnassa stereofoninen tasapaino

• Onko kaiunta pistemäistä

• Tuleeko eri suunnista heijastuksia

f. Monitilavaikutelma: kuulostaa siltä, että soittajat ovat eri tiloissa tai osalla soittajia on oma akustinen tila.

2. Selkeys äänikuvassa

Kuulijalla on mahdollisuus kuulla yksittäisiä äänilähteitä tai instrumenttiryhmiä äänikuvassa.

a. Erottelukyky: kuulijalla on mahdollisuus kuulla ja erottaa samanaikaisesti soittavat soittimet, soitinryhmät tai ääniryhmät.

• Partituuri auttaa päättelemään, mitä pitäisi kuulua

• Onko matala puoli selkeä vai puuroutuuko se

• Kuuluvatko jotkut soitinryhmät liian huonosti

• Ovatko melodiaa kuljettavat äänet riittävän selkeitä

• Mitä tapahtuu, kun kuunnellaan monona

• Erottelukykyyn vaikuttavat tilan kaikuisuus ja soitinryhmien voimakkuussuhteet

b. Nopeiden sävelkulkujen selkeys: voiko kuulla ja erottaa yksittäisiä säveliä ja sointuja nopeassa soitossa

• erityisesti impulssimaiset sävelkulut

c. Sulautuvuus: Sovituksen luonteen mukaisesti soitinten tulee sulautua kokonaisuudeksi.

• Sulautuminen yhden instrumenttiryhmän sisällä

• Säestävien osien sulautuminen muuhun kokonaisuuteen

d. Sanojen ymmärrettävyys: puhutun tai lauletun tekstin tulee yleensä olla ymmärrettävää.

• Ässien kuuluminen

• Huomioitava tekstin ja partituurin yhteys

• Huomioitava esityksen polyfonisuus

• Huomioitava käytetty kieli

3. Musiikillinen tasapaino

Tarkoittaa voimakkuussuhteiden tasapainoa äänikuvan perusosien kesken.

a. Balanssi: on painotettava oikeita soittimia

• Miten painotetaan solistia, taustaa ja säestäviä soittimia

• Kyseisen musiikin esityskäytäntö on otettava huomioon

• TV:ssä on huomioitava tv-kuvan vaikutus

• On oltava stereofoninen suuntatasapaino eli soitinten on oltava oikeissa suunnissa.

b. Miksaamalla tehty tasapaino: tarkoituksena voi olla, että tehdään miksauksessa uusi todellisuus, joka ei vastaa yhtään esitystilannetta.

• Miksaamalla tehty balanssi on aina sopimuksenvarainen. Se on tehty jostain syystä, esim. tuottajan toivomuksesta.

• Tavoitteena on jokin perinteinen tai jokin uusi sointikäsitys

4. Sointiväri

Äänikuvasta syntyy vaikutelma soittimen tyypillisistä sointiväreistä.

a. Taajuustasapaino: Äänikuvan eri soittimilla tulee olla niille tyypillinen sointiväri.

• Musiikin laji ja soittotapa vaikuttavat sointiväreihin

• Sointi voi kuulostaa ”verhotulta”

• Kova, aggressiivinen soundi

• Soitin on pystyttävä tunnistamaan soundin avulla

• Äänen tukevuus, briljanssi, pistävyys, kolisevuus

b. Äänikuvan eri taajuusalueiden välillä tulee olla hyvä balanssi

• Onko korkeita ja matalia taajuuksia sopivasti

• Soivatko soittimien tai laulajien eri rekisterit oikeilla soundeilla

• Säilyykö sointiväri ja balanssi myös silloin, kun soitetaan eri voimakkuuksilla

• Sordiinon vaikutus

c. Attack: Äänen syttymishetken tulee kuulosta sopivalta ja soittimelle tyypilliseltä

• Ovatko attakit samanlaisia eri rekistereissä

• Aiheuttavatko lisälaitteet (limitterit, yms. ) muutoksia attakkeihin

• Soittotavan vaikutus attakkeihin on huomioitava

5. Häiriötekijät

a. Sähköiset häiriöt: kohina,  suhina, brummi, häiriöpulssit, ym.

b. Akustiset häiriöt: salin häiriöt, esiintyjistä aiheutuvat häiriöt, soittimista lähtevät häiriöt

• Ilmastointi ja liikenne

• Soittamisen aiheuttamat hälyäänet

c. Vääristyminen: särö, vaihevirheet

• Yliohjauksen kuuluminen

d. Muut häiriötekijät

• Dropoutit nauhassa

• Huonot leikkaukset

• Huojunta

• Synkkauksesta johtuvat digitaaliset napsut

• Digitaalinen särö yliohjautumisen aikana

6. Stereovaikutelma

Tarkoittaa sitä, että äänikuvassa on mahdollista havaita soittimen suunnat.

a. Stereofoninen tasapaino: äänten on jakauduttava pitemmän ajan kuluessa tasaisesti koko kannalle.

• Kuuluuko äänikuvan keksikohta

• Äänikuva on kallellaan jommallekummalle puolelle

• Äänikuvan ja konserttitilanteen vastaavuus

b. Suuntajakautuma: vaikutelma äänilähteiden tasaisesta jakautumisesta äänikuvan kannalle

• Ping-pong

• Soittimen tai soitinryhmän leveys äänikuvassa, esim. piano koko kannalla

• Äänilähteiden paikantamisen tarkkuus

c. Äänikuvan leveys ja staattisuus: äänikuvan on pysyttävä paikoillaan eikä se saa vaellella

• Leveä, ylileveä, kapea

• Äänten vaeltelu stereokannalla

6. Esitys

Tähän asiaan musiikin äänittäjällä ei ole paljonkaan mahdollisuuksia puuttua.

Soitinkokoonpano ja miehitys: liian täyteen ahdetulla sovituksella ei paraskaan tallennustekniikka tuota hyvää erottelua