Musiikkiäänityksen laatukriteerit pintaa syvemmältä


1. Tilavaikutelma

Se on vaikutelma orkesterin (ja solistin) ja ympäröivän tilan vuorovaikutuksesta. Hyvässä konserttisalissa musiikki ”pyöristyy” ja ”jalostuu”. Tilavaikutelmaa voidaan analysoida seuraavien alaparametrien mukaan:

a. Tilan suuruus se on vaikutelma studion tai kuvitellun tilan koosta.

  • Onko tilan suuruus sopiva musiikin lajiin tai tyyliin. Klassisessa musiikissa on pitkä esitysperinne, ja tietyntyyppinen musiikki soi parhaiten tietyntyyppisessä salissa.

  • Onko ns. monitilavaikutelmaa. Musiikkiäänityksessä käytetään usein keinotekoista kaiuntaa. Kuuluuko yhtaikaa salin kaiunta ja keinotekoinen kaiunta.

  • Miten toimii stereofonia, voiko äänitettä kuunnella myös monona.

  • Miten käyttäytyvät ns. ensimmäiset heijastukset? Onko tilantuntu kaikilta osin hyvä? Ensimmäiset heijastukset syntyvät konserttisalissa, kun soittimien äänet heijastuvat lähimmistä seinä- tai lattiapinnoista. Jos äänitystilanteessa käytetään eri soitinryhmillä lähimikrofoneja (ns. tukimikrofoneja), voi olla, että soitinten ääni peittää alleen salin pehmeämmät ensimmäiset heijastukset. Ensimmäiset heijastukset luovat aivoissa mielikuvaa salin koosta.

b. Jälkikaiunta-aika: millainen mielikuva syntyy jälkikaiunnan kestosta (pitkä/lyhyt jälkikaiunta).

  • Jälkikaiunnan on oltava musiikin lajiin sopiva. Liian pitkä jälkikaiunta jossain nykymusiikin teoksessa voi puurouttaa esityksen. Toisaalta liian lyhyt jälkikaiunta tekee musiikista raakaa.

  • Jälkikaiunta-aika eri taajuuksilla. Yleensä jälkikaiunta-aika on pisin matalimmilla taajuuksilla. Mutta matalien taajuuksien jälkikaiunta ei saa jäädä vellomaan ylettömän pitkäksi aikaa.

  • Jälkikaiunnan sammuminen: jälkikaiunnan laadun kuulee hyvin, kun jokin soitin tai laulusolisti lopettaa.


c. Jälkikaiunnan sävy. Millainen jälkikaiunta on  äänenväriltään tai sävyltään.

  • Liian tumma jälkikaiunta

  • Kuulostaako keinotekoiselta kaiulta

  • Kuuluuko studion resonansseja tietyillä taajuusalueilla

  • Kuuluuko erillisiä kaikuja tai tärykaikuja, jotka jäävät väpättämään tietyillä taajuuksilla

  • Onko jälkikaiunta elävä, luonnollinen vai epäluonnollinen tai ”kuollut”


d. Jälkikaiunnan suhde suoraan ääneen: vaikutelma suoran ja heijastuneen äänen suhteesta.

  • Onko äänitteessä hyvä suhde suoran äänen ja kaiunnan välillä

  • Jos on käytetty keinotekoista kaikua, onko suhde suoran äänen ja keinokaiun välillä hyvä ja aito


e. Jälkikaiunnan suunta: vaikutelma eri suunnista saapuvasta jälkikaiunnasta.

  • Tuleeko jälkikaiunta tasaisesti eri suunnista.

  • Onko jälkikaiunnassa stereofoninen tasapaino

  • Onko kaiunta pistemäistä

  • Tuleeko eri suunnista heijastuksia


f. Monitilavaikutelma: kuulostaa siltä, että soittajat ovat eri tiloissa tai osalla soittajia on oma akustinen tila.




2. Selkeys äänikuvassa

Kuulijalla on mahdollisuus kuulla yksittäisiä äänilähteitä tai instrumenttiryhmiä äänikuvassa.


a. Erottelukyky: kuulijalla on mahdollisuus kuulla ja erottaa samanaikaisesti soittavat soittimet, soitinryhmät tai ääniryhmät.

  • Partituuri auttaa päättelemään, mitä pitäisi kuulua

  • Onko matala puoli selkeä vai puuroutuuko se

  • Kuuluvatko jotkut soitinryhmät liian huonosti

  • Ovatko melodiaa kuljettavat äänet riittävän selkeitä

  • Mitä tapahtuu, kun kuunnellaan monona

  • Erottelukykyyn vaikuttavat tilan kaikuisuus ja soitinryhmien voimakkuussuhteet


b. Nopeiden sävelkulkujen selkeys: voiko kuulla ja erottaa yksittäisiä säveliä ja sointuja nopeassa soitossa

  • erityisesti impulssimaiset sävelkulut


c. Sulautuvuus: Sovituksen luonteen mukaisesti soitinten tulee sulautua kokonaisuudeksi.

  • Sulautuminen yhden instrumenttiryhmän sisällä

  • Säestävien osien sulautuminen muuhun kokonaisuuteen


d. Sanojen ymmärrettävyys: puhutun tai lauletun tekstin tulee yleensä olla ymmärrettävää.

  • Ässien kuuluminen

  • Huomioitava tekstin ja partituurin yhteys

  • Huomioitava esityksen polyfonisuus

  • Huomioitava käytetty kieli


3. Musiikillinen tasapaino

Tarkoittaa voimakkuussuhteiden tasapainoa äänikuvan perusosien kesken.


a. Balanssi: on painotettava oikeita soittimia

  • Miten painotetaan solistia, taustaa ja säestäviä soittimia

  • Kyseisen musiikin esityskäytäntö on otettava huomioon

  • TV:ssä on huomioitava tv-kuvan vaikutus

  • On oltava stereofoninen suuntatasapaino eli soitinten on oltava oikeissa suunnissa.


b. Miksaamalla tehty tasapaino: tarkoituksena voi olla, että tehdään miksauksessa uusi todellisuus, joka ei vastaa yhtään esitystilannetta.

  • Miksaamalla tehty balanssi on aina sopimuksenvarainen. Se on tehty jostain syystä, esim. tuottajan toivomuksesta.

  • Tavoitteena on jokin perinteinen tai jokin uusi sointikäsitys



4. Sointiväri

Äänikuvasta syntyy vaikutelma soittimen tyypillisistä sointiväreistä.

a. Taajuustasapaino: Äänikuvan eri soittimilla tulee olla niille tyypillinen sointiväri.

  • Musiikin laji ja soittotapa vaikuttavat sointiväreihin

  • Sointi voi kuulostaa ”verhotulta”

  • Kova, aggressiivinen soundi

  • Soitin on pystyttävä tunnistamaan soundin avulla

  • Äänen tukevuus, briljanssi, pistävyys, kolisevuus


b. Äänikuvan eri taajuusalueiden välillä tulee olla hyvä balanssi

  • Onko korkeita ja matalia taajuuksia sopivasti

  • Soivatko soittimien tai laulajien eri rekisterit oikeilla soundeilla

  • Säilyykö sointiväri ja balanssi myös silloin, kun soitetaan eri voimakkuuksilla

  • Sordiinon vaikutus


c. Attack: Äänen syttymishetken tulee kuulosta sopivalta ja soittimelle tyypilliseltä

  • Ovatko attakit samanlaisia eri rekistereissä

  • Aiheuttavatko lisälaitteet (limitterit, yms. ) muutoksia attakkeihin

  • Soittotavan vaikutus attakkeihin on huomioitava




5. Häiriötekijät


a. Sähköiset häiriöt: kohina,  suhina, brummi, häiriöpulssit, ym.

b. Akustiset häiriöt: salin häiriöt, esiintyjistä aiheutuvat häiriöt, soittimista lähtevät häiriöt

  • Ilmastointi ja liikenne

  • Soittamisen aiheuttamat hälyäänet

c. Vääristyminen: särö, vaihevirheet

  • Yliohjauksen kuuluminen

d. Muut häiriötekijät

  • Dropoutit nauhassa

  • Huonot leikkaukset

  • Huojunta

  • Synkkauksesta johtuvat digitaaliset napsut

  • Digitaalinen särö yliohjautumisen aikana




6. Stereovaikutelma

Tarkoittaa sitä, että äänikuvassa on mahdollista havaita soittimen suunnat.

a. Stereofoninen tasapaino: äänten on jakauduttava pitemmän ajan kuluessa tasaisesti koko kannalle.

  • Kuuluuko äänikuvan keksikohta

  • Äänikuva on kallellaan jommallekummalle puolelle

  • Äänikuvan ja konserttitilanteen vastaavuus


b. Suuntajakautuma: vaikutelma äänilähteiden tasaisesta jakautumisesta äänikuvan kannalle

  • Ping-pong

  • Soittimen tai soitinryhmän leveys äänikuvassa, esim. piano koko kannalla

  • Äänilähteiden paikantamisen tarkkuus


c. Äänikuvan leveys ja staattisuus: äänikuvan on pysyttävä paikoillaan eikä se saa vaellella

  • Leveä, ylileveä, kapea

  • Äänten vaeltelu stereokannalla



6. Esitys

Tähän asiaan musiikin äänittäjällä ei ole paljonkaan mahdollisuuksia puuttua.

Soitinkokoonpano ja miehitys: liian täyteen ahdetulla sovituksella ei paraskaan tallennustekniikka tuota hyvää erottelua




Tämän sivun aiheet:

Musiikkiäänityksen laatukriteerit
pintaa syvemmältä

Katso myös:

Mikrofonitekniikat
musiikkiäänityksessä

© Äänipää 2005 - Pertti Korpinen