Eripuraiset sosiaalidemokraatit

Sosiaalidemokraattien keskuudessa oli koko sodanjälkeisen ajan ollut jännitteitä, jotka osin koskivat suhtaumista kommunisteihin ja osin olivat henkilökohtaisia. Enemmistön päämiehenä toimi Erkki Lindfors ja vähemmistön Unto Kanerva. Tampereen sosiaalidemokraattien paikalliset kiistat kietoutuivat myös valtakunnalliseen sosiaalidemokraattisen puolueen hajoamiseen, joka tuli ensimmäistä kertaa näkyviin vuoden 1955 puoluekokouksessa. Kiistan taustalla oli suhtautuminen maassa harjoitettuun talous- ja palkkapolitiikkaan. Lindforsilaiset asettuivat politiikkaan tukeneen ay-siiven taakse, kun taas kanervalaiset esittivät kritiikkiä puolueen enemmistön leiristä. Tampereen tilanne oli siis varsin sekava. Tosin on muistettava, että määritelmät ovat osin yksinkertaistettuja ja vaihtelivat tilanteen mukaan.

Erkki Lindfors osallistui omalta osaltaan sosiaalidemokraattien linjariitoihin. Tässä hän vastaanottaa Italian suurlähettilään. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuoden 1956 kunnallisvaaleissa sosialidemokraattien riidat näkyivät niin, että kanervalainen oppositio sai sosiaalidemokraattien 19 valtuustopaikasta peräti kahdeksan. Äänistä SDP sai 35.2% ja nosti kannatustaan. Porvarien vaaliliiton kannatus pysyi miltei samassa kuin edellisilläkin kerroilla eli 34.0%:ssa. SKDL menetti kannatustaan ja sai 30.8% äänistä. Aseveliakseli jyräsi kunnallispolitiikassa ja se näkyi myös puolueiden kannatuksessa.