Suuri vaalivuosi 1945

Eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuun 17.-18. päivänä. Vaalit olivat ulkopoliittisestikin tärkeät, sillä liittoutuneiden valvontakomissio seurasi vaaleja tarkasti. Suomen oli tärkeää osoittaa, että fasistiset voimat olivat kitketty yhteiskunnasta pois ja vaalit olivat demokraattiset.

Vaalien tärkeys näkyi myös Tampereen kaduilla. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereella äänestysprosentti kohosi peräti 86.2%:iin (koko maa: 72.7%). Tampereella vasemmistopuolueet saivat äänistä yhteensä 69.2%, joka oli selvästi enemmän kuin koko maan mittakaavassa (48.5%). Tampereella 'vasemmistolaisuus' oli vain vahvistunut edellisistä vaaleista.

Työväestön sisäisessä kamppailussa sosiaalidemokraatit saivat äänistä 35.2% ja veivät voiton kansandemokraateista. SKDL sai äänistä 34.0%. Toisaalta kokoomus sai äänistä 23.0%, joka myös oli koko maan keskiarvoa (15%) korkeampi lukema. Maalaisliiton kannatus jäi Tampereella alle prosentin.

Eduskuntavaaleissa Tampereelta valittiin kuusi edustajaa. Kokoomusta edustivat Jaakko Hakala ja Eero Kivelä, edistyspuoluetta Sulo Heiniö, sosiaalidemokraatteja Alpo Lumme ja Kaisa Hiilelä sekä kansandemokraatteja Elli Stenberg.

Joulukuun alussa miteltiin toistamiseen puolueitten kannatusta. Kunnallisvaaleja varten kommunistit ja sosiaalidemokraatit solmivat valtakunnallisen vaaliliiton. Pelkästään Tampereella vaaliliittoa tuskin olisi solmittu, sillä suhteet olivat paikallisesti melkoisen kireät. Kunnallisvaaleja ei ollut sodan takia järjestetty yhdeksään vuoteen, joten tarve oli ilmeinen.

Äänestysprosentti jäi 68.8%:iin eli oli selvästi alempi kuin eduskuntavaaleissa. Porvarillisten puolueiden vaalilitto sai äänistä 36.6%, SKDL 32.1% ja SDP 31.2%. Sosiaalidemokraattien ja kansandemokraattien ero oli niin pieni, että molemmat saivat 15 valtuustopaikkaa. Porvarit saivat 17 valtuustopaikkaa.

Molemmat vaalit todistivat sen, että Tampereelle oli muodostunut kolme lähes tasavahvaa poliittista toimijaa. Päästääkseen käyttämään valtaa oli liittouduttava jonkin toisen ryhmittymän kanssa. Kansandemokraattien ja porvarien keskinäinen yhteistyö oli ideologinen mahdottomuus molempien osapuolien mielestä. Sosiaalidemokraatit jäivätkin rooliin, joka mahdollisti taktikoinnin heidän edukseen.