imagemap
muistatko?1918-40 etusivu

1934
Pääsivu
Miina Jokela

Kaupungin tapahtumia vuonna 1934

[KASVU LUO TYÖPAIKKOJA, SADE AIHEUTTAA TULVIA]  [KAUPUNGIN TAPAHTUMIA VUONNA 1934]

Tampereen uusista suurista julkisista rakennuksista ehti syyskauden aikana yksi toisensa jälkeen keskeisimpään rakennusvaiheeseensa, kattoharjan nostamiseen. Syyskuussa pidettiin harjannostajaiset lyseorakennuksella, marraskuun alussa lentokonetehtaan rakennuksella. Joulukuun 21. päivä oli vuorossa uuden asemarakennuksen harjannostajaiset, mikäli tällainen nimitys oli paikallaan asemarakennuksen ollessa tasakattoinen. Liput liehuivat rakennuksen joka puolella ja iltapäivällä oli työväelle järjestetty rakennuksessa juhlatilaisuus. Tilaisuuteen oli saapunut paitsi rakennustyön paikallisia johtajia ja työväkeä, myös toinen asematalon suunnittelijoista, helsinkiläinen arkkitehti E. Seppälä. Uusi asematalo rakennettiin kahdessa vaiheessa, joista joulun alla 1934 valmistui pääosa, suuri halli ja toimistohuoneita sisältävä eteläsiipi.

Valtuuston toiminta jatkui vuonna 1934 pääasiassa samaan tapaan kuin edellisinäkin vuosina. Valtuuston kokoonpano vaihtui vuoden lopulla siitä syystä, että edellisenä vuonna toimitetuista vaaleista oli tehty valitus Hämeen läänin maaherralle ja sen jälkeen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka sitten päätöksellään kumosi vaalit. Uudet vaalit pidettiin lokakuun 26. ja 27. päivänä. Vasemmisto sai n. 60 % äänistä ja porvaristo n. 40 %, joten puoluesuhteet pysyivät suurin piirtein katsoen ennallaan. Uusi valtuusto toimi marraskuun 13. päivästä alkaen.

Tärkeimmät vuoden varrella käsitellyistä asioista olivat Kokin tilan osto ja kunnalliskodin uuden hoidokkirakennuksen rakentaminen. Työttömyyden lieventäminen aiheutti paljon toimenpiteitä. Oli järjestettävä varatöitä ja avustushuoltoa. Vaikka taloudellinen pulakausi, josta jo useina vuosina oli kärsitty, olikin tuntuvasti parantuntu, ei se kokonaan ollut ohi, ja sen vaikutukset ja seuraukset olivat kunnallispoliittisesti vielä merkittäviä.

Vieressä King Kong -elokuvan ensi-illan mainos Aamulehdessä 3.8.1934.

  KingKong elokuvan ensi-iltamainos Aamulehdessä 3.8.1934.

Vuosi 1934 lyhyesti

  • Puhelinautomaattikeskus avattiin pääsiäispäivänä. Puhelut jouduttiin manuaalisesti yhdistämään enää maaseudulle.
  • 24.4. Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen Pyynikin laululavan rakentamisesta.
  • 19.5. Suomen ensimmäiset stratosfääripallot lähetettiin ilmaan Tampereella. Stratosfäärin ilmanpainetta ja lämpötilaa mittaamaan tarkoitettujen pallojen lähettämistä kokoontui seuraamaan tuhatlukuinen kaupunkilaisten joukko.
  • 10.6. Ensimmäinen hiippakunnan piispanvihkimys toimitettiin Tampereen Tuomiokirkossa. Aleksi Lehtosen vihkiäisiin oli saapunut myös tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud.
  • 30.6.-1.7. Rouva Ellen Svinhufvud oli laulujuhlien kunniavieraana Tampereella. Kaikki kaupungin rakennukset olivat liputettuina.
  • 27.7. Neljäs pohjoismainen siirtolapuutarhakokous Tampereella. Kaupunki tarjosi osallistujille lounaan.
  • 9. Tampereen lyseon harjannostajaiset
  • 11. Lentokonetehtaan harjannostajaiset
  • 21.12. Asemarakennuksen harjannostajaiset
info haku etusivu vuosi 1918 vuosi 1919 vuosi 1920 vuosi 1921 vuosi 1922 vuosi 1923 vuosi 1924 vuosi 1925 vuosi 1926 vuosi 1927 vuosi 1928 vuosi 1929 vuosi 1930 vuosi 1931 vuosi 1932 vuosi 1933 vuosi 1934 vuosi 1935 vuosi 1936 vuosi 1937 vuosi 1938 vuosi 1939 vuosi 1940