Nuorisolle oli tarjolla sivistystä, varttuneille vain suojatyötä

Tampereen kaupunki piti yllä suomen- ja ruotsinkielisiä alempaa sekä ylempää kansakoulua, suomenkielistä apukoulua sekä suomenkielistä tehtaalaiskoulua. Sen lisäksi oli mahdollista saada koulutusta alemmassa ja ylemmässä käsityöläiskoulussa sekä Tampereen työväenopistolla. Suomenkielisen alemman koulun ensimmäisen luokan suoritti 809 oppilasta 930 oppilaasta kun samaan aikaan ruotsinkielisessä vastaavassa määrä oli 30 oppilasta 34:stä. Ylemmän koulun viimeiseltä luokalta pääsi suomenkielisessä koulussa 382 oppilasta 396:sta ja vastaavasta ruotsinkielisessä 17 eli kaikki oppilaat. Apukoulussa oppilaita oli 70, tehtaankoulussa 143, iltakoulussa 80 ja jatkokoulussa 311. Tyttöjä ja poikia oli joka luokassa suurin piirtein sama määrä, paitsi jatkokoulussa lähes kaikki olivat tyttöjä. Muuta sivistystoimintaa oli Tampereen kaupungin lukusalit ja kansankirjastot. Silti työhakijoiden koulutustilastoista voi huomata, että työväestöstä lähes puolet oli koulutietoa vailla.

1900-luvun alussa nuorten ja lasten, erityisesti työläisperheen jälkeläisten, kasvatukseen alettiin kiinnittämään huomiota. Sivistyneistön mielestä työläisperheitä oli tuettava ja opastettava lasten kasvatuksessa kunnon kansalaisiksi. Kaupungeissa ryhdyttiinkin toteuttamaan kotikasvatuksen tukemista järjestämällä puutarhatoimintaa, johon puutarhanhoidon lisäksi kuului myös laulua ja leikkiä. Puutarhatyön tarkoituksena oli pitää lapset poissa pahanteossa ja opettaa hyviä taitoja. Vuonna 1912 tytöilläkin oli ensi kertaa käytössä oma ½ hehtaarin suuruinen puutarhamaa Pyhäjärven luona Pyynikin rinteessä.

1900-luvun alussa ihmiset tulivat yhä tiedostavimmiksi omasta asemastaan yhteiskunnan jäseninä. Ihmiset alkoivat huomata, että heidän mielipiteillään oli merkitystä ja se poiki runsaasti erimuotoisia mielipiteen ilmaisuja. Yksi tapa vaikuttaa oli oman mielipiteen kirjallinen julkaisu, josta on esimerkki vuodelta 1912, kun kirjailija Pertti Uotila ryhtyi julkaisema Tampereella Suomi-nimistä sitoutumatonta lehteä. Lehti ilmestyi heti alusta kuusipäiväisenä, mutta se ei elänyt kuin puoli vuotta.

Työolosuhteiden todettiin olleen hiljaiset ja työvoiman kysynnän laimeaa. Työnvälitystoimiston laskujen mukaan työttöminä oli 300-500 miestä, joista suuri osa oli rakennus ja apurityöväkeä. Vilkas rakennustoiminta antoi kausityötä kivenhakkaajille, sillä rakenteilla oli useita kivitaloja ja teiden kivityksiä. Työlakkoja oli vuoden 1912 kesällä paljon: ensin kivenhakkaajat pitivät lyhyen lakon, mutta huomattavasti pitempää lakkoilivat sementtityöläiset ja peltisepät. Lakkojen seurauksena useat työmaat jatkuivat pitkälle syksyyn eikä talven kynnyksellä työnvälitystoimistoon ilmaantunut erityisen suurta joukkoa työttömiä. Osaksi muutokseen vaikuttaa myös se, että useat työtä talvisin tarvinneet olivat muuttaneet Pispalan ja Järvensivun etukaupunkeihin, jotka eivät kuuluneet Tampereen työnvälitystoimiston piiriin.

Katutyöntekijöitä Aleksanterinkadulla 1910-luvun alussa. Taustalla näkyy Juhannuskylää. Kuva: K. Mäkinen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.