Lokomo

Kasvava konepaja

Lokomo selvisi talvisodan pommituksista lähes vaurioitta. Varmuuden vuoksi osa sen työkoneista siirrettiin puolustuslaitoksen töihin Kangasalalle. Jatkosodan alkaessa huomattava osa tehtaan ammattiväestä siirrettiin rintamalle, mikä johtikin koko sodan kestäneeseen pulaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Vajetta täytettiin naistyövoimalla. Kuten muuallakin vuosien 1939-1944 tuotanto koostui pääosin sotatarvikkeista, joista Lokomolla valmistettiin mm. panssarivaunuja.

Kuten useat muutkin yhtiöt, Lokomokin kiinnitti sotien aikana huomiota työntekijöidensä elinolosuhteiden parantamiseen. Tehdas mm. jakoi ostamiaan peruna- ja kalaeriä työntekijöilleen. Myös sotien aikainen asevelitoiminta oli Lokomolla voimissaan. Tehtaalla kerättiin mm. varoja heikko-osaisille sekä osallistuttiin mottitalkoisiin ja sadonkorjuisiin.

Jatkosodan päätyttyä Lokomolla oli edessään osallistuminen sotakorvaustuotantoon. Urakka oli valtava: esimerkiksi vuonna 1946 tehtaan koko tuotannosta meni korvauksiin noin 80 prosenttia. Lokomon sotakorvaustuotteita olivat mm. kapearaideveturit ja haponkestävät massaventtiilit.

Yli kahden vuosikymmenen ajan yhtiön pääasiallisena omistajana ollut vuorineuvos Emil Aaltonen kuoli joulukuussa 1949 kahdeksankymmenen vuoden iässä. Tämän jälkeen Lokomon uudeksi voimahahmoksi nousi Lauri J. Kivekäs, joka jatkoi yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1964.

Valtiovieraille tarjottiin usein mahdollisuus tutustua suomalaisiin teollisuuslaitoksiin. Tässä 1950-luvulla Lokomon tehtaalta otetussa kuvassa vuorineuvos Lauri J. Kivekkäällä on vieraanaan Nikita Hrustsev (toinen vasemmalta). Kuva: Pekka Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Sotakorvausten päätyttyä Lokomo ei pudonnut tyhjän päälle. Korvaustuotteita, esimerkiksi vetureita oli kiireellisyyden takia valmistettu suurissa sarjoissa. Sarjatyömenetelmä jäi taloon tehtaan siirtyessä takaisin normaaliin tuotantoon. Ensimmäisiä varsinaisia sarjatyömenetelmällä valmistettuja tuotteita olivat keskuslämmityskattilat. Päätuotteiksi tehtaalle muodostuivat murskaimet sekä erilaiset kaivin-, tie- ja rakennuskoneet. Vetureiden valmistus jatkui Lokomolla sotakorvausten jälkeenkin. Asiakas, jolle veturit yleensä toimitettiin oli Valtion Rautatiet. Höyryveturit vaihtuivat dieselvetureihin vuonna 1957.

Lokomon uusiksi päätuotteiksi muodostuivat erilaiset suuret työkoneet. Kuvassa Hullujussi-kaivinkone vuoden 1950 messuilta. Kuva: Pekka Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Metalliteollisuuden nousu näkyy hyvin Lokomon työntekijämäärän kehityksessä, sillä ennen sotia tehtaalla oli parhaimmillaan henkilöstöä hieman yli 500, sotakorvausten huippuaikana 1940-luvun lopussa jo noin 1500 ja vuonna 1956 noin 2000 ihmistä. Lokomo myös laajensi toimitilojaan 1950- ja 1960-luvuilla.