Tampereen väestökehitys 1900-1918

Ajanjaksona 1900-1917 Tampereen väkiluku kasvoi puhtaasti luonnollisen väestönkasvun ja muuttoliikkeen seurauksena. Uusia alueita ei Tampereeseen tänä ajanjaksona liitetty. Vaikka Hatanpään kartanon suuret maa-alueet siirtyivätkin Idmanin kavalluksen jälkipyykeissä 1914 Tampereen kaupungin omistukseen, liitettiin ne hallinnollisesta Tampereeseen vasta 1920.

Tampereen kirkonkirjoista laskettu keskiväkiluku 1900-1917.

Vuosisadan alussa Tamperelaisia oli noin 36000, josta määrä kasvoi vuoden 1918 kansalaissotaan mennessä lähes 46000:een. Tampereen väkiluvun kasvusta noin kaksi kolmannesta oli luonnollisen väestönkasvun eli korkean, tosin jo laskussa olleen, syntyvyyden ja suhteellisen matalan kuolleisuuden ansiota. Muuttoliikkeen vaikutusta oli täten noin kolmasosa väestönkasvusta, tosin vuoden 1914 muuttokirja-asetus aiheutti yhtenä vuonna Tampereelle näennäisen kahden tuhannen henkilön muuttotappion. Näin ollen muuttoliikkeen todellinen vaikutus väkiluvun kasvattajana oli jonkin verran suurempi.

Voimakkainta väkiluvun kasvu oli heti vuosisadan alussa. Tampere eli vielä vaihetta, jossa kuolleisuus oli jo suhteellisen alhainen, mutta syntyvyys pysyi yhä korkeana. 1800-luvun lopun voimakas muuttoliike Tampereelle jatkui vielä 1900, mutta väheni sitten nopeasti ja muuttui tilapäisesti jopa muuttotappioksi vuonna 1903. Myös syntyvyys kääntyi laskuun jo vuonna 1902 ja pysyi laskussa käytännössä aina kansalaissotaan asti. Levottomuudet 1905 vähensivät luultavasti vuoden 1906 syntyvyyslukuja, joten vuonna 1907 syntyvyys poikkeuksellisesti nousi. Siitä eteenpäin syntyvyyden lasku oli jälleen jyrkkää. Ajanjakson 1900-1917 Tampereen väkiluvun kasvusta yli puolet tapahtuikin ensimmäisenä viisivuotiskautena 1900-1905.

Syntyneet ja kuolleet absoluuttisina lukuina Tampereella 1900-1917.

Tampereen vetovoima oli vuosina 1900-1917 yllättävänkin heikko. Ainoastaan vuosina 1900 ja 1906 muuttovoitto ylitti Tampereella luonnollisen väestönkasvun aiheuttaman väestön lisäyksen. Vuosina 1903 ja 1910-1912 Tampere kärsi jopa muuttotappiota, mikä oli varsin poikkeuksellista Tampereen kokoiselle kaupungille. Vuonna 1914 Tampereen laskennallinen muuttovoitto oli varsin korkea, mutta kyseisen vuoden luvut ovat ongelmallisia. Tuolloin nimittäin Tampereen esikaupunkialueella kaupungin rajojen ulkopuolella asuva, mutta Tampereella työssäkäyvä, väestö määrättiin kirjautumaan asuinpaikkansa mukaiseen maalaisseurakuntaan. Näin ollen Messukylään siirsi 1914 kirjansa Tampereelta 626 henkeä ja Pirkkalaan lähinnä nykyiseltä Pispalan alueelta peräti 1991 henkeä. Kun tämä yli 2600 henkilön muuttotappio vähennetään vuoden 1914 muuttotilastoista saadaan Tampereen muuttovoitoksi tuona vuonna yli 500 henkilöä. On kuitenkin vaikea arvioida kuinka paljon kirjojen muuttoa tapahtui myös lähikunnista Tampereelle päin. Selvää lienee kuitenkin se, että vaikka Tampereen tilastollinen kirkonkirjaväkiluku 1914 putosi 1700-1800 henkeä, todellisuudessa Tampere sai vuonna 1914 muuttovoittoa.

Tamperelaisia juhlimassa J. V. Snellmanin syntymän 100-vuotispäivää Kauppatorilla (Keskustorilla) 12.5.1906. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vaikka Tampereen muuttovoitto ennen vuotta 1918 vaihteli ja välillä muuttui jopa pieneksi muuttotappioksi, kaupunkiin muuttaneiden ja kaupungista muuttaneiden yhteenlaskettu määrä pysyi vuosisadan alkupuolella jotakuinkin vakiona 3500 henkilön tienoilla vuosittain. Kaupungin asukasmäärän lisääntyessä ihmisten suhteellinen kokonaisliikkuvuus näin ollen jopa hieman väheni. Tampereelle muuttaneista huomattava enemmistö oli naisia. Näin oli erityisesti kymmenvuotiskautena ennen ensimmäistä maailman sotaa, jolloin miessukupuoli kärsi Tampereella lähes 800 hengen muuttotappion. Samaan aikaan Tampereen naiset saivat selvän yli 600 henkilön muuttovoiton. Sukupuolten epäsuhta muuttotilastoissa ei voinut olla näkymättä myös avioliittojen solmimisen suhteellisena vähenemisenä ja tätä kautta syntyvyyden laskuna. Viimeisinä vuosina ennen kansalaissotaa Tampereen muuttovoitto oli kasvussa molempien sukupuolien osalta, mutta vuoden 1918 tapahtumat katkaisivat tilapäisesti tämän kehityksen.

Luonnollisen väestönkasvun ja muuttoliikkeen aiheuttamat väestömuutokset Tampereella 1900-1917.

Syntyvyys alkoi Tampereella vähitellen laskea 1910-luvulle tultaessa ja luonnollinen väestönkasvu hidastui, pysyen kuitenkin vuosittain 300-400 paljasjalkaista tamperelaista plussan puolella. Synkän poikkeuksen teki vuosi 1916. Tuolloin Tampereen luonnollinen väestönkasvu jäi ensimmäisen kerran selvästi negatiiviseksi sitten suurten nälkävuosien 1867-68. Tämän aiheutti lopputalvesta 1916 raivonnut lavantautiepidemia. Näsijärvestä otetusta, ruoppauksen takia saastuneesta, vedestä alkunsa saanut epidemia tappoi 273 tamperelaista. Kaikkiaan lavantautiin eli tyfukseen sairastui vuoden aikana 3157 tamperelaista eli yli 7% kaikista kaupunkilaisista. Pahimman epidemian aikana pelkästään maaliskuussa 1916 ilmoitettiin Tampereella 1715 uutta lavantautitapausta. Pahiten tauti koetteli työläiskaupunginosia Tammelaa ja Amuria. Sen sijaan Pispala säästyi paljolti lavantaudilta, sillä se ei kuulunut kaupungin vesijohtoverkon piiriin.

Syntyvyys- ja kuolleisuusprosentti Tampereella 1900-1917. Kuviosta havaitaan selvästi kuinka nopeasti syntyvyys Tampereella laski lyhyenä ajanjaksona 1900-1915.

Ajanjakson 1900-1917 väestömuutoksissa Tampereella huomio kiinnittyy erityisesti syntyvyyden nopeaa laskuun. Kun syntyvyys Tampereella 1901 lähenteli 39 promillea, laski se jo 1915 alle 19 promillen ja pysyi tällä tasolla aina 1918 asti. Näin jyrkkä syntyvyyden lasku näin lyhyessä ajassa on poikkeuksellinen. Selityksenä syntyvyyden laskuun oli uusi innovaatio eli syntyvyyden säännöstely, joka tuli yleiseksi Suomen kaupungeissa noin vuoden 1910 tienoilla. Varhaiset ehkäisymenetelmät tekivät perhesuunnittelun näin ensi kertaa mahdolliseksi. Silti Tampereella syntyvyys laski poikkeuksellisen voimakkaasti Suomen kaupunkien keskiarvon yläpuolelta selvästi sen alapuolelle. Eräänä selittävä tekijä Tampereen osalta oli jo mainittu kaupunkiin muuttaneiden huomattava naisenemmistö. Toisaalta samanlainen, joskaan ei ehkä yhtä nopea "väestöllinen muuntuminen" on havaittavissa tarkasteltaessa useimpien länsimaisten teollisuuskaupunkien väestökehitystä. Kaupunkiasuminen ja maallistuminen vaikutti syntyvyyteen siten, että jälkikasvuun alettiin suhtautua myös taloudelisesti laskelmoiden. Työläisnainen ei ehtinyt huolehtia kovin suuresta lapsikatraasta ja monet alkoivat vähitellen pitää isoa lapsilaumaa suorastaan häpeänä, osoituksena surkeudesta ja moukkamaisuudesta.