Tuomisen kivimuuri

Kivimuuri ja sen asukkaat

Rakennusmestari Karl Arvid Tuominen osti Tuomiokirkonkadulta tontin, joka arkkitehti Sonckin tekemän asemakaavamuutoksen jälkeen oli saanut uuden, vapaamman muodon. Tuominen antoi arkkitehti Birger Federleylle tehtäväksi suunnitella tontille nelikerroksinen asuinrakennus, jonka huolellisesta työstään tunnettu Tuomisen rakennusliike rakentaisi. Kaupunkilaisten Tuomisen kivimuuriksi nimeämä talo piirrettiin ja rakennettiin kolmessa jaksossa, viimeinen osa valmistui vuonna 1914. Kivimuuri toi aivan uudenlaisen mittakaavan yksi- ja kaksikerroksisten puutalojen perinteisesti hallitsemaan Juhannuskylään (kaupunginosa X). Juhannuskylä tosin muuttui kaiken aikaa, sillä vanhoja puutaloja purettiin ja tilalle rakennettiin asemakaavaan paremmin istuvia taloja. Huolimatta kaupunginosan uudesta rakentamisesta sen väestön osuus koko Tampereen väestöstä kuitenkin koko ajan laski. Syynä tähän oli ahtaasti asutun vanhan puutaloasutuksen häviämien Juhannuskylästä väljempien kivitalojen tieltä ja perhekokojen vähittäinen pienentyminen. Samaan aikaan myös liikkeiden määrän kasvu vei tilaa asuinhuoneistoilta Juhannuskylässä.

Vanha väistyy uuden tieltä. Etualalla vanhan Juhannuskylän puutalo ja taustalla osin vielä keskeneräinen Tuomisen kivimuuri ja Tuomiokirkko. Kuva noin vuodelta 1910-1912. Kuvaaja: K. Mäkinen. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tuomisen kivimuurin eri kaduille antavat siivet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Talon julkisivut ovat yksinkertaisen pelkistetyt ja kulmaosaa on korostettu torniaiheella. Talon ylin kerros on jäsennöity plasteriaiheella. Selkeine geometrisine muotoineen Tuomisen kivimuuri on Suomen myöhäisjugendille luonteenomainen. Vuonna 1966 talon tiilikatto muutettiin peltikatoksi ja 1970 rakennuksen sisätilat uusittiin nykyaikaisia asumisvaatimuksia vastaaviksi.

Vuoden 1940 verotustietojen mukaan talossa oli kolmekymmentäkahdeksan asuinhuoneistoa, joissa oli yhteensä sata asuinhuonetta, lisäksi oli vielä neljä palvelijanhuonetta. Rakennuksessa oli myös kolme liikehuoneistoa, joissa yhteensä kuusi huonetta. Taloon kuului myös neljä autotallitilaa. Talon palovakuutusarvo vuonna 1937 oli neljä miljoonaa markkaa.

Vuonna 1919 talossa asui neljäkymmentäkolme ruokakuntaa, joista neljällätoista oli palvelija. Talossa asui kaksi suurperhettä, rakennuttaja Tuomisella oli kuusi alaikäistä lasta, samoin talonmiehellä. Perheellisistä naisista yksikään ei käynyt töissä. Talossa asui yksi perhe, jossa äiti oli jäänyt leskeksi, perheen viidestä lapsesta kaksi kävi töissä. Perheistä hyvätuloisiksi voidaan katsoa kahdeksan ruokakuntaa. Suurin osa talon asukkaista toimi keskiluokkaisissa ammateissa. Opettajia asui talossa sangen paljon, samoin konttorityöntekijöitä. Työläisiä talossa asui vain 7. Liiketiloissa toimi tuolloin O.Y. Tampereen Puutavara A.B. ja Rautatien kirjakauppa O.Y. Vuosikymmen myöhemmin 1929 talossa asui kolmekymmentä- yhdeksän perhekuntaa, joista neljällätoista oli palvelija. Hyvätuloisia oli peräti seitsemäntoista, joten heidän määränsä oli kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Hyvätuloiset ohittivat tässä vaiheessa keskiluokkaiset perhekunnat talon enemmistönä. Tämä oli erikoista ajatellen Juhannuskylän asukasrakennetta. Juhannuskylä oli 1920-luvulla Tampereen muihin kaupunginosiin verrattuna parempaa keskitasoa mutta siellä asui kuitenkin varsin vähän ns. yläluokkaa ja kaupunginosa oli tunnettu ennen muuta ammattitaitoisten työläisten kaupunginosana, myös keskiluokka oli perinteisesti hyvin edustettu. Keskiluokkaisia asui talossa nyt saman verran kuin työläisiä, yhdeksän perhekuntaa. Kuvassa vasemmalla Tuomisen kivimuurin komea torniosa. Kuva: Pekka Kosonen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tässä vaiheessa talon asukasrakenteessa tapahtui myös selvää muutosta siten, että perhekunnat alkoivat olla yhä heterogeenisempiä, monella perheellä oli alivuokralainen tai sukulainen luonaan asumassa. Tämä heterogeenisyys tulee selvästi ilmi asukasrakennetta kuvaavasta taulukosta, jossa perhetyyppi "muut" yleistyy huomattavasti. Tähän ryhmään muut kuului mitä erilaisempia perhemuodostelmia. Oli pariskuntia, joiden luona asui oletettavasti vaimon äiti. Samoin oli niitä, joiden luona voi saman sukunimen perusteella päätellä asuneen jonkun sukulaisen. Mutta on myös erittäin paljon sellaisia ruokakuntia, joissa asui pariskunnan lisäksi toinen pariskunta tai muutama nais- tai mieshenkilö, oletettavasti tällöin oli kysymys alivuokralaisista mutta yhtä hyvin kyse saattoi olla sukulaisista tai ystävistä. Lisäksi oli perheettömiä henkilöitä, joiden luona asui selvästi perhe mutta taaskaan ei voida varmuudella sanoa oliko kyse alivuokralaisista vai muunlaisesta asumissuhteesta. Kolme avioliitossa ollutta, lapsetonta naista kävi töissä. Tässä vaiheessa yleistyivät myös ne perheet, joissa asui töissä käyviä, aikuisia lapsia. Tämä selittyy osittain sillä että sekä rakennuttaja Tuomisen perheen että talonmiehen perheen lapset olivat saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Talossa toimivia liikkeitä olivat: Kustannusliike Alku, Tampereen Puutavaravälitys & Lähetysliike O.Y. ja Rautatiekirjakauppa O/Y Tampereen konttori.

Vuonna 1939 talossa asui neljäkymmentäneljä perhekuntaa, joista viidellätoista oli palvelija, jota tässä vaiheessa oli alettu kutsua koti/talousapulaiseksi. Perheistä kymmenen oli hyvätuloista. Hyvätuloisten määrä oli siis merkittävästi laskenut vuodesta 1929. Tähän syynä voi olla se, että Tampereelle oli alettu rakentaa hyvätasoisia asuntoja muun muassa Pyynikille, Ratinaan ja Kyttälän eteläosaan. Keskiluokkaisia perheitä talossa asui kolmetoista ja työläisiä kuusitoista eli työläisistä oli tässä vaiheessa tullut yleisin asukasryhmä. Perheellisistä naisista edelleen vain muutama kävi töissä. Tässä vaiheessa yleistyi huomattavasti myös työssäkäyvien, aikuisten lasten määrä. Liiketiloissa toimivat nyt: Alma Lepistön Ruokala ja Kahvila ja Tampereen Pantti Osakeyhtiö.