Katarina Eufrosyne Lindholm (1822-1899)

Katarina Eufrosyne Lindholm vuonna 1864. Kuva: Otto S Mellgren, Vapriikin kuva-arkisto.

Katarina Eufrosyne Lindholm os. Björkqvist (1822 1899) syntyi kauppiassukuun, jonka sukujuuret yltävät Tampereen kaupungin perustamiseen saakka. Björkqvistien perhe oli siirtynyt kaupungin perustamisen aikaan Nalkalan torpalta kaupunkiin, jossa Katarinan isoisoisä Erkki ryhtyi ajuriksi. Hänen pojanpoikansa, Katarinan isä, Carl Johan Björkqvist avioitui Maria Wadenin kanssa, jonka isoisä Johan Walden, kuului kaupungin vanhimpiin ja toimi myös ensimmäisten raatimiesten joukossa. Näin Katarinassa yhdistyvät kaupungin merkittävät porvarisuvut. Katarinan veli, Carl Oskar Björkqvist, ryhtyi hänkin kauppiaaksi ja oli yksi kolmesta saksankielen taitajasta koko kaupungissa.

Katarina avioitui kauppias Robert Magnus Lindholmin kanssa vuonna 1844. Avioliitosta syntyi seitsemän lasta, Johan, Maria, Robert, Axel, Linda, Agnes ja Karl, tasaisesti noin kahden vuoden välein. Esikoisella Johanilla oli syntyessään vesipää ja hän kuoli puolitoista vuotiaana. Robert kuoli keltatautiin vuonna 1863, nuorimman lapsen ollessa 5-vuotias ja näin Katarinasta tuli leskirouva Lindholm. Katarina Lindholm tunnetaan nimenomaan leskirouva Lindholmina. Hän ei ollut kuitenkaan ainoastaan kauppiaan leski, vaan myös tunnettu kaupunkilainen, kauppias, hyväntekijä ja monella tapaa toimelias ihminen. Katarinan elämää voi tarkastella lukemalla vanhoja Tampereen sanomia, joissa "leskirouva Lindholm" esiintyy tasaisesti noin kymmenen vuoden ajan mainostaen eri liiketoimiaan. Lehti-ilmoituksissa hän tarjoaa vuokralle plantaaseja ja kalustettuja asuinhuoneita sekä myy muun muassa kermaa ja väkiviinaa.

Nykyisessä Kauppakatu viidessä sijainnut talo oli yksikerroksinen puutalo, jossa asuinhuoneiden lisäksi oli avoin kauppapuoti kadulle. Kirkonkirjojen perusteella perheen tiedetään asuneen Kauppakadulla ainakin vuodesta 1853, mutta kaupunginarkiston lähteet kertovat talon olleen kauppias C. F Lindbergin omistuksessa, joka itse asui viereisessä asuinrakennuksessa. Varsinaista muuttoajankohtaa Kauppakadun taloon ei pystytä varmaksi sanomaan, sillä Tampereen kaupungin arkistossa säilyneet verotustiedot alkavat vasta vuodesta 1874. Samana vuonna leskirouva myi talonsa kauppias J.W Blomille, joten lähteitä Lindholmien asumisesta Kauppakadulla on varsin vähän. Verotustiedoissa Katarina näkyy talon asukkaana viimeisen kerran vuonna 1875.

Katarina toimi kodistaan käsin tehden liiketoimiaan ja vakiinnuttaen talonsa kaikkien kaupunkilaisten tietoisuuteen. Talo sijoittuikin yksityisen ja julkisen tilan välimaastoon laajentaen Katariinan toimintamahdollisuuksia. Leskirouvan talo kuului myös ruotsinkieliseen sfääriin, jonka raja suomenkieliseen oli tuolloin vielä selkeä. Vaikka erot kaupunkilaisten välillä olivat suuria, voidaan olettaa leskirouvan talon olleen kohtaamispaikka monelle kaupunkilaiselle.

Leskirouvan talossa toimi vuoteen 1869 Granbergin apteekki. Apteekin proviisori Otto S. Mellgren kiinnostui valokuvauksesta ja rakensi valokuva-ateljeen talon pihapiiriin. Tästä ateljeesta on säilynyt kuva vuodelta 1866, jossa näkyy itse valokuvaaja Mellgren sekä ateljee ulkopuolelta. Tämä oli tiettävästi kaupungin ensimmäinen valokuva-ateljee ja sitä mainostettiin myös laajasti sanomalehdissä . Mellgreniltä on säilynyt kuvia, jotka ovat otaksuttavasti leskirouvan talon sisältä. Kuvasta saa pienen häivähdyksen talon koko komeudesta kirjailtuja seiniä katsellessa. Valokuvien joukosta löytyy visiittikortti myös leskirouva Lindholmista.

Leskirouva Lindholmin talosta siirtyneen apteekin tilalle tuli vuonna 1869 Nyberg kauppapuoti. Kauppapuotia Nyberg piti leskirouvan talossa ainoastaan vuoden, jonka jälkeen hän osti oman talon Kauppakadulta. Samoihin aikoihin Katarina aloitti uuden liiketoiminnan. Vuodesta 1866 Katarina haki maistraatista lupaa viinanmyyntiin. Luvan saatuaan hän aloitti väkiviinan myynnin kauppapuodistaan ja myi sitä useamman vuoden ajan. Suurten nälkävuosien seurauksena kotipolttoisen viinanteko oli kiellettyä ja myynti rajoitettua. Viinan puotiinsa Katarina sai mahdollisesti aiemmin talossaan toimineilta apteekkareilta, jotka olivat molemmat innostuneet viinan valmistuksesta. Lupa maistraatista myönnettiin leskirouvalle joka kerta aina vuoteen 1874 saakka.

Kuten tuohon aikaan ylempiluokkaisille naisille tyypillistä oli, harrasti myös leskirouva Lindholm filantropiaa. Tampereen Sanomat uutisoivat syyskuussa 1868 numerossa 39 leskirouvan käyneen lähipitäjissä opettamassa jäkäläleivän tekoa. Elettiin suurta nälänhädän aikaa ja viljan loppuessa alettiin leipää valmistamaan muista aineksista. Matkat lähikuntiin tehtiin lehtikirjoituksen mukaan kauppaneuvos Julinin kustannuksella ja määräyksestä.

Katarinan yläluokkaisuudesta kertoo sekin, että perhe omisti huvilan Pyynikiltä. Robert oli vuonna 1857 tehnyt Tampereen kaupungin kanssa vuokrasopimuksen 50 vuodeksi nykyisestä Joselininniemestä, jonne hän rakennutti huvilan perheensä kesänviettopaikaksi. Huvilan rakennuttua niemenkärki nimettiin Katarinan mukaan Kaisaniemeksi. Robertin kuoltua 1863 Katarina vuokrasi huvilan neljänä kesänä ravintoloitsija Rosendalhille, joka muutaman vuoden kuluttua rakensi oman ravintolansa lähettyville. Huvila ja Kaisaniemen vuokraoikeus myytiin vuonna 1874 kauppias Sumeliukselle, samana vuonna kun Kauppakadun talo siirtyi Blomin nimiin. Kiinteistökaupoista Katarinalle muodostui melkoinen pääoma, sillä pelkästään Kauppakadun talosta myyntihinta oli 40 00 markkaa. Todennäköisesti Katarina sijoitti rahaa lastensa opiskeluun, sillä lapsista Axel valmistui ylioppilaaksi Helsingissä vuonna 1876. Kauppakadun kodin myytyään Katarina muutti asumaan vain muutaman korttelin päähän, Hämeenpuiston ja Puutarhakadun kulmaan.

Leskirouva Lindholmista saisi helposti rakennettua boheemin kaupunkilaisnaisen kuvan, joka itsenäisyydellään ja varakkuudellaan eli haluamaansa elämää keskellä kaupunkia valokuva-ateljeineen ja viinapuoteineen. Aikalaislähteiden vähäinen määrä rajaa kuitenkin mahdollisuuksia rakentaa minkäänlaista kuvaa. Lähteiden kautta saamme muodostettua vain välähdyksen Katarina Lindholmin henkilöhahmosta, joka oli ainakin kuuden lapsen äiti, työikäisenä varakas kauppias ja vuokraemäntä sekä hyväntekijä nälänhädän runtelemassa maassa. Osoituksena sofistikoituneesta elämästä on Katarinan tekemät kirjaillut käsityöt, joita tuon ajan nuoret ylempiluokkaiset naiset tekivät. Niitä on säilynyt tähän päivään asti Vapriikin esinekokoelmissa, kuten myös hänen laukkujaan ja pukimiaan.

Katarinan kohdalla on hyvä ymmärtää hänen ylempi luokkainen taustansa, joka varmisti elintason suurten nälkävuosien yli, antoi aseman porvarina ja mahdollisti suuren talon emännyyden. Silti sukupuolensa tähden Katarina ei koskaan noussut porvaripiireissä korkealle, eihän naisena hänellä ollut edes äänioikeutta. Kaupungin asioita hoitivat porvaripiireistä tunnetut luotetut miehet. Samat miehet ovat päätyneet Tampereesta kirjoitettuihin paikallishistorioihin, joissa leskirouva Lindholm mainitaan ainoastaan hänen talonsa ja erityisesti sen pihassa sijainneen valokuva-ateljeen kautta.