Liikuntaneuvos Aarne Honkavaara (1924-)

Kuva: M. Laitinen, 23.12.1964. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Suomalaisen jääkiekkoilun "Grand old Man" Aarne Honkavaara syntyi Tampereella 7. kesäkuuta vuonna 1924. Honkavaara tuli tunnetuksi suurelle yleisölle 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa Tampereen Ilveksen ja Suomen maajoukkueen maaliahneena hyökkääjänä. Myöhemmin hän toimi kummankin valmentajana. Uransa jälkeen Honkavaara on tehnyt mittavan työn suomalaisen jääkiekkoilun kehittäjänä, tilastonikkarina ja jääkiekkomuseon hoitajana Tampereella.

Aarnen innostus urheiluun syttyi nuorena koulupoikana. Tampereen lyseon liikunnanopettaja Hugo Lahtinen oli vuoden 1924 Antwerpenin olympiakisojen pronssimitalisti 5-ottelussa. Koululiikunta oli monipuolista aina yleisurheilusta nyrkkeilyyn. Erilaiset liikuntamuodot olivat lisäksi kovassa huudossa koululaisten omissa kaveriporukoissa. Tapana oli perustaa omia epävirallisia poikaseuroja, joissa urheilua harrastettiin. Aarnen seura oli Pyynikin Kunto, myöhemmin Pyynikin Kärpät. Urheilijana nuori Honkavaara oli lahjakas ja monipuolinen. Vaikka jääkiekosta tuli päälaji, eivät muutkaan sydäntä lähellä olleet lajit unohtuneet.

Ensimmäiset luistimensa Aarne sai ollessaan 11-vuotias, luistimet olivat siskon vanhat. Tuohon aikaan ei vielä varsinaista junioritoimintaa ollut ja jääkiekkoa pelattiin lähinnä omatoimisesti. A-juniorit olivat ainoa juniori-ikäluokka (alle 19 vuotiaat). Tampereen Pyrintöön ja samalla Ilvekseen Honkavaara liittyi vuonna 1936, tuolloin vasta 12-vuotiaalla pojanjolpilla ei kuitenkaan ollut asiaa kuin ainoastaan harjoituksiin. Hauskaa on, että aluksi Aarne pelasi maalivahtina. Ilveksen A-junioreissa oli silloin kolme maalivahtia: Honkavaara, Juhani Linkosuo ja Teuvo Hellen. Yhdessä tehtiin ratkaisu, joka jälkikäteen osoittautui hyvinkin viisaaksi. Aarnesta tehtiin hyökkääjä, Hellenistä puolustaja ja Linkosuosta maalivahti. Kaikki menestyivät myöhemmin Ilveksen edustusjoukkueessa uusilla pelipaikoillaan.

Sarjadebyytti tapahtui kuin vahingossa Aarnen ollessa vasta 13-vuotias. Hän oli harjoittelemassa Nalkalan kentällä, kun Ilveksen A-juniorien harjoituksista tuttu Erkki Ahonen tuli pyytämään apua. Eteläpuistossa oli peli alkamassa, mutta pelaajia liian vähän. Aarne ystävineen luuli kyseessä olevan vain Ilveksen A-juniorien harjoitukset ja lähti mukaan. Seuraavana päivänä hän luki Aamulehdestä jutun, jossa kerrottiin Ilveksen A-juniorien voittaneen Tampereen Kisaveikot 5-0! Tietämättään hän oli edustanut Kisaveikkoja ensimmäisessä virallisessa ottelussaan.

Urheilu-ura jatkui nousujohteisena aina 30. päivä marraskuuta 1939 asti. Talvisodan aikana 15-vuotias Aarne kuului VSS:oon eli väestönsuojeluorganisaatioon. Tehtäviin kuului pääasiassa vartiontia ja palavien talojen evakuointia pommitusten jälkeen. Talvisodan jälkeen hän liityi Tampereen suojeluskuntaan, jossa hänen osastonaan oli 7. eli koululaiskomppania. Välirauhan aikana myös urheiluharrastus jatkui ennallaan aina kesään 1941 asti: talvella jääkiekko Ilveksen A-junioreissa oli innostavaa, kesällä lihakset väsyivät yleisurheilukentillä ja jalkapallon parissa. Ennen juhannusta – juuri kun Aarne oli menossa perheineen kesälomamatkalle Pohjanmaalle – saatiin tieto jatkosodan syttymisestä. Honkavaara palasi Tampereelle ilmoittautuakseen vapaaehtoiseksi heti kun kykeni. Aluksi hän suoritti Tampereella vartiotehtäviä, mutta sodan vanhettua vain kaksi viikkoa oli edessä siirto juuri perustettuun 58. Ilmasuojelukomppaniaan. Vähän myöhemmin komppania muutettiin kranaatinheitinkomppaniaksi, joka oli eräänlainen reservijoukko. Tehtävänä oli lähinnä desanttien ja sotilaskarkurien etsintä.

Härkävaunuun Aarne astui elo-syyskuun vaihteessa, matka rintamalle alkoi. Sijoituspaikka oli lopulta Himolan kylässä. Selkeätä rintamalinjaa ei niillä main ollut, ja niin suomalais- kuin neuvostosotilaiden tehtävät rajoittuivat pääasiassa partiointiin. Muuten tehtävät olivat tuttua vartiointia. Kaupunkilaispojalle aika oli täynnä totuttelua uuteen ympäristöön. Vartiopaikalla vaaniminen kylmässä ja pimeässä korvessa ei ole herkkua. Siellä nuorukainen on yksin. Lokakuussa kuitenkin kävi käsky, jonka mukaan kaikki alle 18-vuotiaat oli kotiutettava. Aarne palasi Tampereelle. Sotatoimet Aarnen osalta eivät lopullisesti olleet kuitenkaan ohi, varusmiespalvelus oli vielä edessä. Palvelukseen hänen ikäluokkansa oli määrä astua lokakuussa 1942, mutta jalkapallopelissä sattuneen haaverin takia Aarnelle oli määrätty lykkäystä seuravan vuoden maaliskuuhun asti. Kovan halunsa takia hänen annettiin kuitenkin mennä oman ikäluokkansa kanssa samaan aikaan. Palveluspaikkana oli panssarintorjuntakeskus Huuhanmäen kasarmeilla Laatokan rannalla. Peruskoulutuskauden jälkeen oli edessä aliupseerikoulu, jonka jälkeen hän astui varsinaiseen yksikköönsä 8. Divisioonan 4. Panssarintorjuntakomppaniaan. Tilanteet panssarintorjuntamiehenä olivat välillä kiperiä, ja välillä oli hengenlähtö lähellä. Hyvä onni kuitenkin pelasti.

Elokuun lopulla 1944 Honkavaara määrättiin Upseerikoulun kursiille numero 60. Santahaminaan. Tuolloin ei vielä välirauhan solmimisesta tiedetty rintamalla mitään. Kurssi jäi muutamaan vuoteen RUK:n viimeiseksi ja sekin pidettiin Valvontakomission määräyksestä vain kahden kuukauden mittaisena. Vänrikiksi kokelas Honkavaara kurssitovereineen ylennettiin vasta vuonna 1948. Kurssin loputtua hän palveli vielä Turussa, jossa purettiin tavaraa junista varastoihin Valvontakomission määräyksestä. Lukuisten muistojen lisäksi jäi Honkavaaralle armeijavuosilta mukaan karvalakki, joka myöhemmin lunasti hänelle lempinimen "Dynamo". Myöhemmin eräässä ottelussa oli niin kylmä, että oli pakko laittaa karvalakki päähän. Lippa alas vedettynä lakki muistutti venäläisten hiippalakkia. Tuolloin eräs katsoja oli huutanut: "Sehän on kuin Dynamon pelaaja". Siitä lempinimi.

Sodan loppuminen merkitsi Honkavaaralle varsinaisen urheilu-uran alkamista. Ensimmäisen ottelunsa jääkiekon SM-sarjassa hän pelasi Tampereen Ilveksessä vielä sota-aikana 15. tammikuuta vuonna 1944 helsinkiläistä HSK:ta vastaan. Aarne piirsi heti luistimenviirunsa historian jääkentille ja iski ottelussa viisi maalia, joka on tulokkaiden maaliennätys yhdessä pelissä vielä nykyäänkin. Tuon talven sotasarja jouduttiin keskeyttämään, sillä hetkellä Honkavaara johti maalipörssiä. SM-sarjan etevimpänä maalihaina hän kunnostautui vielä kolmella kaudella (1945-46, 1947-48 ja 1951-52) ja parhaana pistemiehenä kolmesti (1949-50, 1950-51 ja 1951-52). On kuitenkin huomattava, että syöttöpisteiden tilastointi aloitettiin vasta vuonna 1950. Ensimmäisen suomenmestaruutensa Honkavaara voitti Ilveksessä kaudella 1944-45. Yhteensä hän ehti olla mestarijoukkueessa seitsemällä kaudella, hopeamitaleita Ilves haali hänen aikanaan kaksi. Ilveksessä Honkavaara pelasi niin sanotussa H-ketjussa (Havulinna-Honkavaara-Huhti, myöhemmin Hakala), joka mätti maaleja liukuhihnamaisesti kaudesta toiseen. Honkavaara ja Havulinna pitävät vieläkin nimissään yhden ottelun maaliennätystä: molemmat tekivät kahdeksan maalia Ilveksen voittaessa TPS:n 31-0 vuonna 1948. Lisäksi Honkavaaralla on tilillään eniten Suomen mestaruuksia yhdessä Pentti Isotalon ja Reijo Mikkolaisen kanssa. Kaikki ovat voittaneet seitsemän mestaruutta.

Aarne Honkavaara kartutti jääkiekkotietämystään herkeämättä. Touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 1950 Honkavaara sai Kanadasta kirjeen, jossa tarjottiin mahdollisuutta harjoitella ja pelata sikäläisessä IHL-liigassa pelaavassa Sarnia Sailors-seurassa. Kirjeen lähettäjänä oli kanadansuomalainen Teppo Lehvonen, majoituksesta vastasi Lampisen perhe. Pitkällisen harkinnan jälkeen Aarne lähti kohti Kanadaa 17. syyskuuta s/s Hamina-laivalla. Matkan aikana hän työskenteli yleismiehenä laivalla peittääkseen matkakulut. Kanadassa Aarnesta pidettiin hyvää huolta, ainoastaan kielivaikeudet tuottivat välillä ongelmia, sillä koulussa hän oli lukenut vain saksaa. Pelillisesti matka oli onnistunut, Aarne sopeutui pikkuhiljaa erilaiseen kanadalaiseen pelityyliin. Joukkueen kotikaupunki kuitenkin sijaitsi aivan USA:n rajalla, ja monet otteluista pelattiin amerikkalaisia joukkueita vastaan. Aarnella oli Yhdysvaltoihin vain kauttakulkuviisumi, mikä esti pelaamisen maassa. Pelit matkalla rajoittuivat pariin harjoitusotteluun.

Kanadasta Honkavaara sai kuitenkin paljon jääkiekkotietämystä, jota ei Suomessa niin paljon tuohon aikaan ollut. Aarne omaksui mm euroopalaisille pelaajille vieraan "potkulaukauksen" ja ymmärsi viimeistään tuolloin keinojään ja muiden kunnollisten harjoitusmahdollisuuksien tärkeyden. Kun Suomessa oltiin säiden haltijan armoilla, pelattiin Pohjois-Amerikassa jääkiekkoa jäähalleissa. Viisumiongelmien takia Honkavaara palasi Suomeen jo samana talvena ja liittyi jälleen tutun Ilveksen kokoonpanoon uudet niksit takataskussaan.

Maajoukkue-uralta valmentajaksi

H-ketju pelasi samassa koostumuksessa myös maajoukkueessa. Ensimmäisen kerran leijonapaidan Aarne veti päälleen 25.2.1946. Ottelu pelattiin Tampereella Koulukadun kentällä, vastassa oli Ruotsi. Maalinteossa hän onnistui kerran. Yhteensä Honkavaara edusti Suomea 47 maaottelussa, joissa hän teki 46 maalia. Mukaan mahtuu vuonna 1947 pelattu Norja-ottelu, jonka Suomi voitti ennätyksellisesti 20-1. Ottelussa Honkavaara ampui kuusi maalia, Suomen ennätys sekin. Maajoukkueessa Honkavaara otti osaa kaksiin MM-kisoihin (1949 Tukholma ja 1951 Pariisi) sekä yksiin olympialaisiin. Vuoden 1952 olympiakisat Oslossa olivat ensimmäiset, joihin Suomen jääkiekkoilijat ottivat osaa. Honkavaara sai kunnian olla tuon ensimmäisen olympiajoukkueen kapteeni. Honkavaaran maajoukkueura oli täynnä hienoja hetkiä, mutta mukaan mahtui yksi sitäkin synkempi episodi. Vuonna 1953 maajoukkue oli pelimatkalla Puolassa. Ottelussa Puolaa vastaan Honkavaara oli nousemassa vastustajan maalille, kun hänen luistimensa takertui puolalaisen puolustajan luistimeen. Molemman kaatuivat, puolalaispelaaja suoraan Aarnen oikean jalan päälle. Jalasta murtuivat molemmat sääriluut. Puolassa jalka lastoitettiin virheellisesti, jonka seurauksena kotimatka Suomeen oli äärimmäisen tuskallinen. Pidemmällä tähtäimellä se merkitsi vielä pahempaa: urheilu-ura oli ohi.

Paha loukkaantuminen ei kuitenkaan merkinnyt Honkavaaralle täydellistä luopumista jääkiekosta, päinvastoin. Ennen loukkaantumista oli sovittu, että Aarne ottaa kaudelle 1953-54 valmennusvastuun Ilveksessä Risto Lindroosilta. Pelaajauran päättyminen oli tuolloin 28-vuotiaalle jääkiekkoilijalle hankala paikka. Honkavaara on itse arvellut, että hankitun kokemuksen myötä parhaat vuodet pelaajana olisivat saattaneet olla vasta edessä. Nyt Honkavaaran oli keskittyminen täysipainoisesti valmentamiseen.

Kausi 1953-54 oli Honkavaaran ensimmäinen Ilveksen valmentajana. Tehtävässä hän toimi yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1961 asti. Ilveksen valmentajaksi Honkavaara palasi jälleen kaudelle 1967-68, mutta joutui luopumaan tehtävästä, koska loukkaantunut jalka ei kestänyt luistelua. Sen jälkeen hän toimi vielä Ilveksen kakkosvalmentajana kaudella 1971-72 ja maalivahtivalmentajana kaudella 1976-77. Ilveksen naisjoukkuetta hän valmensi kausina 1982-83 ja 1983-84. Naisten kanssa hän saavutti ensimmäisellä kaudella hopeaa ja toisella pronssia. Miesten SM-sarjassa ansiot olivat valmentajana vielä mittavammat: kolme kultaa (1957-58, 1959-60, 1971-72) ja yksi hopea (1967-68). Honkavaaralta eivät työt loppuneet. Ilveksen valmennuksen ohella hän valmensi myös maajoukkuetta, jonka peräsimeen hän siirtyi kevään 1955 MM-kisoissa Länsi-Saksassa. Päävalmentajana hän toimi vuosien 1955, -57, 58, ja –59 MM-kisoissa. Vuonna 1960 Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi nimettiin kanadalainen Joe Wirkkunen, Honkavaara siirtyi kakkosvalmentajaksi. Wirkkusen apuna Honkavaara toimi vuosien 1963, -65 ja –66 MM-kisoissa sekä olympiakisoissa 1960 Squaw Valleyssa ja 1964 Innsbruckissa. Mitaleita ei leijonilla tuohon aikaan ollut vielä tapana kahmia, mutta sitä ei voida valmentajan viaksi lukea. Harjoitusmahdollisuudet Suomessa olivat verrattuna muihin maihin alkeelliset ja harjoittelu amatööritasolla.

Honkavaaran ansiot jääkiekkomiehenä eivät kuitenkaan rajoitu vain kaukaloihin ja vaihtoaitioon. Valmennustoiminnan ohessa hän oli Aamulehden urheiluosastolla kesätoimittajana vuosina 1954-62. Lisäksi hän avusti erinäisiä sanomalehtiä MM-kisatoimituksessa aina Aamulehdestä Turun Sosiaalidemokraattiin vuosina 1954-1990. Lehtimiestoiminnan ohella Honkavaara on kirjoittanut ja toimittanut erilaisia jääkiekkoteoksia kasapäin. Tilastotoiminnassa hänellä on ollut maassamme uraauurtava merkitys. Suomessa järjestetyistä MM-kisoista Honkavaara toimi tulostiedotuksen johtajana 1965 Tampereella ja 1974 Helsingissä sekä tulostiedotuksen johtajana Tampereella 1982 (-82 kisat pelattiin sekä Helsingissä attä Tampereella). Samoissa tehtävissä hän oli myös nuorten MM-kisoissa 1976 ja nuorten EM-kisoissa 1967.

Kuten jo aiemmin esitetty monipuolisuus kertoo, ei jääkiekkotoiminta Honkavaaran aikakaudella suinkaan ollut ammattimaista, puhumattakaan siitä että se olisi hallinnut koko elämää. Ammatiltaan Honkavaara oli liikunnan lehtori. Ammattiin Honkavaara opiskeli Helsingin Yliopiston Voimistelulaitoksella. Opiskelun hän aloitti vuonna 1946 valmistuttuaan edellisenä keväänä ylioppilaaksi. Opintonsa hän sai päätökseen keväällä 1950. Opettajana Tampereella kaikkien tuntema sankari oli pidetty ja luonnollisesti omiaan lisäämään nuorten poikien innostusta jääkiekkoa kohtaan. Liikuntaneuvoksen arvonimi Honkavaaralle myönnettiin vuonna 1987. Opettamisen ja jääkiekon ohessa aikaa löytyi vielä perheelle. Vuonna 1950 Honkavaara avioitui Maire Sandbergin kanssa. Pariskunnalle syntyi neljä tytärtä.

Honkavaara on ehtinyt olla mukana monessa, mutta hänen yksi hänen projekteistaan on edelleen käynnissä. Vuonna 1979 pidetyssä Suomen jääkiekkoliiton 50-vuotisjuhlassa heräsi uusi idea. Juhlaa varten pystytetyn suomalaisen jääkiekkoilun vuosikymmeniä käsittelevän näyttelyn pohjalta virisi ajatus jääkiekkomuseon perustamisesta. Yhdessä Harry Lindbladin, Juhani Linkosuon, Kimmo Leinosen, Usko Teromaan ja Kalervo Kummolan kanssa Honkavaara perusti Suomen Jääkiekkomuseoyhdistys ry:n, joka vastaa jääkiekkomuseon toiminnasta. Museotila löytyi Hakametsän jäähallista. Museon perustamisesta lähtien Honkavaara on yhdessä Maire-vaimonsa kanssa hoitanut museota, kerännyt uutta materiaalia sen kokoelmiin ja esitellyt kokoelmia vierailijoille. Nykyään jääkiekkomuseo toimii Tampereella museokeskus Vapriikissa ja on ainoa laatuaan Suomessa. Honkavaaran elämäntyö jääkiekon parissa on huomattu sekä Suomessa että maailmalla. Useista eri ansiomerkeistä ja kunniamaininnoista parhaiten esille nousevat etenkin aatelointi Suomen jääkiekkoleijonaksi numero 10 vuonna 1985 ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton kultainen ansiomitali vuonna 1974. Vuonna 1995 Tampereen Ilves jäädytti Honkavaaran paidan numero 7. Aarne Honkavaaran numerolla ei enää Ilveksessä pelata.