etusivu
info
haku
muistatko?
1918-1940 etusivu
henkilöhakemisto

Teollisuusneuvos Kustaa Hiekka (1855-1937)

Teksti: Jouni Keskinen

Kustaa Hiekka syntyi Laitilan pitäjässä 12. lokakuuta 1855. Uudessakaupungissa hän ryhtyi kultaseppäoppilaaksi 1870 ja opiskeli kultasepän taitoja myös Pietarissa ja Viipurissa. Ensimmäisen kultasepänliikkeensä hän perusti Poriin 1878. Saatuaan kultaseppämestarin arvon 1897 Kustaa Hiekka muutti Tampereelle mestariksi kultasepän lesken Henrika Karolina Arreniuksen liikkeeseen. Tätä kultasepänliikettä hän hoiti yksityisenä yrityksenään 20 vuotta.

Vuonna 1899 Hiekka perusti yhdessä kahden muun arvostelun kultasepänliikkeen, helsinkiläisen Karl Hägglundin ja turkulaisen Vilhelm Pettersonin kanssa Suomen Kultaseppä Oy:n. Suomen Kultaseppä Oy:ssä hopea- ja kultatavaroiden valmistus laajeni puhtaasta käsityöstä lähemmäs teollista toimintaa ja yritystä pidetäänkin Suomen jalometalliteollisuuden varsinaisena perustajana. Yhtiöllä oli konttoreita sekä Helsingissä, Tampereella että Turussa ja siitä kehittyi johtava alallaan.


Kustaa Hiekka

Kustaa Hiekka. Kuva: Aamulehti nro 117,
huhtikuu 1937.

Menestyksekäs liiketoiminta tarjosi Kustaa Hiekalle mahdollisuudet sen mittavan esine- ja taidekokoelman luomiseen, josta hänet yhä tunnetaan. Hiekan matkailija- ja keräilijäluonne ilmeni jo nuoresta pitäen. Kultasepäksi valmistuttuaan hän teki useita ulkomaanmatkoja moniin Suomessa vielä vähän tunnettuihin maihin. Hän vieraili mm. useissa maailmannäyttelyissä ja matkusti Lähi-idän maissa. Vuosina 1907-1908 Hiekka teki puoli vuotta kestäneen maailmanympärimatkan. Matkoiltaan hän keräsi runsaasti esineaineistoa, jotka kuvasivat paikallista elämää ja tapoja.

Ulkomaan matkojensa lisäksi Hiekka oli myös innokas kotiseutuharrastaja ja taiteen ystävä. Vuosikymmenien aikana hän keräsi merkittävän ja arvokkaan taidekokoelman. Vuonna 1931 allekirjoittamallaan säätiökirjalla Kustaa Hiekka lahjoitti keräämänsä kokoelmat yleiseksi taide- ja kulttuurihistorialliseksi museoksi. Samalla hän luovutti Kustaa Hiekan säätiölle museotalon nykyisellä Pirkankadulla, jossa Hiekan taidemuseo toimii edelleen.

Tampereen kunnalliselämässä Hiekka ehti toimia yli 40 vuotta. Kaupunginvaltuuston jäsenenä hän oli 30 vuotta vuosina 1886-1918 sekä rahatoimikamarin (myöhempi kaupunginhallitus) puheenjohtajana vuonna 1901. Lisäksi Hiekka toimi Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen puheenjohtajana 1889-1896. Tampereen Suomalaisessa Klubissa Hiekka oli kunniajäsen oltuaan perustamassa klubia ja toimittuaan tämän jälkeen sen jäsenenä kuolemaansa asti. Lisäksi Hiekka kuului mm. Tampereen Osake-Pankin hallintoneuvostoon ja Tampereen Säästöpankin hallitukseen. 80-vuotta täyttäessään Kustaa Hiekka sai tunnuksena ansioistaan teollisuusneuvoksen arvonimen.

Kustaa Hiekka kuoli 81-vuotiaana useita kuukausia kestäneen sairauden jälkeen 1.4.1937.

Lähteet:
Kustaa Hiekan muistokirjoitus, Aamulehti nro 117, huhtikuu 1937.